Suomalaisnaiset vahvassa iskussa USA:n yliopistoissa

© Kuva: fiba.com

Naisten NCAA-parketeilla viikonlopun suomalaisonnistujiin lukeutuivat kaksinumeroisia lukemia paukutelleet Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen sekä joukkueidensa taistelijasielut Nina Augustin ja Lotta Vehka-aho.

Lotta-Maj Lahtisen Georgia Tech haki historiallisen vierasvoiton nujertaessaan Georgian ensimmäistä kertaa tämän kotiareenalla. Tahmean alun jälkeen vieraan puskivat selkeään 73-40 (29-26) -voittoon, joka oli joukkueelle jo kolmas peräkkäinen. Lahtinen taisteli Georgia Techille 33 peliminuutin aikana 11 pistettä sekä kolme levypalloa.

Marika Korpisen George Mason sai vieraakseen Detroit Mercyn ja nousi vahvan kolmannen erän turvin voittoon lukemin 62-75 (33-30). Kuluvalla kaudella ensi kertaa avausviisikkoon nostettu Korpinen osoitti jälleen eheää peliä tilastoiden kymmenen pistettä, neljä levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden torjunnan sekä riiston 29 peliminuutin aikana.

Nina Augustinin Robert Morris taisteli voitosta viimeisille sekunneille saakka, mutta Columbia piti pintansa ja vei pisteet kotiinsa päätösnumeroin 59-61 (32-30). 36 minuuttia puurtanut Augustin upotti ottelussa yhdeksän pistettä kolmoskaaren takaa, jatkoi hyvää syöttövirettään jakaen viisi passia ja tilastoi lisäksi kaksi levypalloa sekä pallonriistoa.

Tulokkailla monipuoliset iltapuhteet

Lotta Vehka-ahon Florida Atlantic kärsi kauden kolmannessa vieraspelissään harmittavan kahden pisteen tappion legendaarista Richmondin joukkuetta vastaan. Vieraiden toisen puolikkaan kiri ei riittänyt, vaan kotijoukkue Richmond vei voiton luvuin 55-57 (19-36).

Vehka-aho urakoi ottelussa lähes täydet minuutit ja teki tulokaskauden syöttöennätyksensä tarjoillessaan komeat seitsemän syöttöä. Lisäksi Vimpelin Vedon kasvatti tilastoi neljä levypalloa, kolme riistoa sekä yhden pisteen.

Anna Kahelinin tähdittämän Mainen kotiavaus päättyi tappioon, kun Boston piti kotijoukkueen takanaan luvuin 62-49 (24-18). Kahelin sai vastuuta kantaakseen pelatessaan 34 minuuttia, joiden aikana takamies pussitti kuusi pistettä, mukaan lukien tulokaskauden ensimmäisen kolmosensa, repi kaksi levypalloa ja syötti sekä riisti kertaalleen.

Sara Bejedin Arizona State esitti kauden heikointa heittopeliään vieraskentällä ja kärsi avaustappion Minnesotalle luvuin 66-80 (32-37). Bejedi kävi kentällä kolmen minuutin ajan ja kirjautti tilastosarakkeeseensa kaksi levypalloa.

Kolmannen kauden pelurit ylä- ja alamäissä

Sini Mäkelän Manhattan taisteli makeaan avausvoittoon kaataessaan Fairleigh Dickinsonin vieraskentällä numeroin 62-61 (30-30). Kolmatta kauttaan rapakon takana viettävä Mäkelä väänsi kentällä 18 minuuttia ja kirjautti tilastoriviinsä kaksi pistettä, yhden levypallon sekä yhden riiston.

Nenna Lindströmin Liberty joutui taipumaan kauden neljännessä ottelussaan Virginia Techille luvuin 69-73 (32-36). Uransa toisen NCAA-esiintymisen tehnyt Lindström sai 11 peliminuutissa aikaan kolme pistettä, yhden levypallon sekä yhden syöttöpisteen.

Ensimmäistä voittoaan hakeva Long Island taipui neljänteen peräkkäiseen tappioonsa, kun Cleveland State haki pisteet kotiin loppunumeroin 79-49 (46-16). Kotijoukkue Long Islandin Ella Väätänen pussitti sekä pelitilanneheittonsa että vaparinsa sisään puhtaasti 2/2 viimeistellen yhteensä kuusi pistettä. Lisäksi suomalaislaituri tilastoi 21 minuutissa kaksi syöttöä, yhden levypallon sekä yhden riiston.

Lähde: Koripalloliiton tiedote