Ison kohun saattelemana kesällä Brooklyn Netsiin siirtyneen Kyrie Irvingin kausi saattaa mennä täysin penkin alle.

Irving on pelannut tällä kaudella ainoastaan 11 ottelua eikä ole käynyt kentällä marraskuun puolivälin jälkeen. Irving on kärsinyt sitkeästä olkapäävammasta ja siihen annettiin kortisonipiikki jouluaattona. Mikäli piikki ei tehoa, saattaa Irvingillä olla edessään leikkaus, joka pitäisi hänet pitkään sivussa.

Pelaamissaan otteluissa Irving esiintyi tehokkaasti tilastoiden keskimäärin 28,5 pistettä, 7,2 syöttöä ja 5,4 levypalloa.