Sunnuntaisessa Korisliigan ottelussa Vilpas-Kouvot loukkaantuneen Teemu Rannikon kausi on valitettavasti ohi.

Päätösjaksolla parketin pintaan pudonnut Rannikko talutettiin kesken pelin pukukoppiin ja myöhäisillan tarkemmissa tutkimuksissa vasemmassa jalassa todettiin ikävä murtuma. Leikkaus suoritettiin Turussa heti maanantaina ja operaatiossa ei ollut ongelmia.

Rannikon loukkaantuminen on kova isku sarjakakkosena olevalle Vilppaalle, sillä tapaninpäivänä seura menetti Juho Nenosen pitkälle sairaslomalle. Nenonen leikattiin viime torstaina, mutta toiveissa on, että hänet nähtäisiin vielä keväällä peliasussa.

Vajaamiehinen Vilpas matkustaa keskiviikkona Joensuuhun Katajan vieraaksi ja viikon toinen ottelu on lauantaina Tampereella, jossa Vilpas kohtaa Pyrinnön Suomen cupin välierässä. Rannikon loukkaantumisen myötä kapteenin virka joukkueessa siirtyy Mikko Koivistolle ja Rannikko siirtyy toivuttuaan loppukaudeksi osaksi Vilppaan valmennustiimiä.

Vilpas uutisoi Rannikon tilanteesta kotisivuillaan.