Korisliigassa nähtiin murskalukemia – Kobrien valmentaja suorasanaisena: ”Olimme paskoja”

Miesten Korisliigan runkosarjan kolmen korkeimmalla olevan joukkueen ero muihin kasvaa kasvamistaan.

Korisliigan sarjakärki Helsinki Seagulls on kieltämättä hoitanut koko kautensa sensaatiomaisesti, mutta tänään se otti ennakoimattoman murskavoiton kokonaisuudessaan hyvin esiintynyttä Tampereen Pyrintöä vastaan. Sarjataulukon viidettä sijaa pitävä Pyrintö kaatui Töölön Kisahallissa luvuin 104–72.

Seagullsin pistetykki ottelussa oli tuttuun tapaan Elijah Stewart, joka pudotti 25 pistettä ja kaappasi yhdeksän levypalloa, mutta erinomaisia suorituksia nähtiin myös suomalaisilta. Kokenut korinaluspelaaja Timo Heinonen sai aikaan pisteitä 21 ja otti levypalloja kuusi, ja Shawn Huffille tilastoitiin järisyttävä +/–-lukema, 43. Lisäksi Huff onnistui keräämään 19 pistettä ja seitsemän levypalloa.

– Meillä lähti peli hyvin liikkeelle alusta asti, ja kaikki saivat onnistumisia. Sitä on todella vaikea puolustaa, tiivisti Heinonen Koripalloliiton tiedotteessa.

Kuten loppulukemista voi päätellä, Pyrinnön puolella ei nähty aivan vastaavia sensaatiotilastoja. Khalil Small upotti 14 pistettä ja noukki 12 levypalloa, ja korkeimman pistesaldon keräsi pelinjohtaja Antero Lehto, jolle niitä merkittiin 16.

– Olimme ensimmäisestä minuutista lähtien perässä. Suunnitelmana oli pysäyttää Trae Bell-Haynes, joka oli Seagullsin ainoa takamies tänään. Emme onnistuneet siinä, kommentoi Pyrinnön Lassi Kilpinen.

Itse asiassa Bell-Haynesin pysäyttäminen onnistui pisteiden valossa, sillä Seagullsin takamies jäi vain kahdeksaan ja vaatimattomiin osumaprosentteihin. Hänen pelinjohtonsa pysäyttäminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä Bell-Haynes toimitti perille kymmenen koriin johtavaa syöttöä eikä menettänyt palloa kertaakaan.

Seagullsilla on sarjapisteitä nyt 52, ja Korisliigan kärkikolmikon etumatka muihin nähden alkaa olla valtava. Viidennen sijan Pyrinnöllä on pisteitä hallussaan vasta 34.

Myös Vilpas ja Kauhajoki jatkavat nousukiitoa

Salon Vilppaan murskavoitto oli enemmän odotettavissa kuin Seagullsin, koska Salossa vastassa oli sarjajumbo Korihait. Ehkä oli silti yllätys, kuinka leveäksi koriero venähti. Vilpas vei voiton 115–65.

Ottelun sankariksi nousi Vilppaan Jeremiah Wood, joka johti joukkuettaan kaikissa kolmessa päätilastokategoriassa. Woodin saldot olivat 28 pistettä, 13 levypalloa ja kuusi koriin johtavaa syöttöä. Korihaista parhaan vastuksen tarjosi Richaud Pack, joka sai aikaan 19 pistettä.

– Tänään meni moni asia pieleen, mutta ehkä isoin ero on siinä, että hyvä joukkue ja hyvä joukkuesysteemin toteutus kohtasivat kurittoman ja huonosti toteutetun systeemin, totesi Korihaiden Vesa Heinonen.

Aseman vahvistamiseen päättyi myös Kauhajoen Karhu Basketin ilta. Kauhajoen kotivoitto Kouvoja vastaan oli kuitenkin hieman hillitympi kuin aiemmin mainituilla kärkijoukkueilla. Ottelu päättyi lopulta 94–86.

Pistekuninkaat pelissä olivat Kauhajoen Samuel Givens, joka keräsi 21 pistettä ja yhdeksän levypalloa, sekä Kouvojen Derrick Barden, jolle merkittiin 25 pistettä ja seitsemän levypalloa.

– Kouvojen pelaajat heittävät hyvin kaukaa, mutta meidän vahvuutemme oli penkkipelaajiemme tekemä työ. Kun on vaihtomiehiä, jotka tulevat hyvin mukaan peliin ja toimivat tehokkaasti, se antaa koko joukkueelle itsevarmuutta ja lisävoimaa, kommentoi Givens.

Vilpas ja Kauhajoki ovat Korisliigan kärkikolmikon joukkueet numero kaksi ja kolme. Vilppaalla sarjapisteitä on 50 ja Kauhajoella 46, joten matka Seagullsin lukuihin on hyvin pieni.

Nokia ja Lahti voittajia kevyemmillä eroilla

BC Nokia otti taisteluvoiton Ura Basket eGame Starsia vastaan. Tiukka ottelu päättyi tulokseen 90–82.

Nokian pistekuningas ottelussa oli Stacy Davis, joka upotti 21. Hänen työtään säesti penkiltä tullut Ladarius Tabb, joka tilastoi 18 pistettä ja vakuuttavat 13 levypalloa. Uran pelaajista puolestaan selkeästi tilastorikkaimman näytöksen esitti Darious Moten, joka keräsi saldoikseen 24 pistettä ja 13 levypalloa.

– Aloitimme kammottavasti, mikä koitui kohtaloksemme. Yritimme parhaamme päästäksemme takaisin peliin, mutta se ei riittänyt, Moten kommentoi ottelun jälkeen.

Hävinneen joukkueen päävalmentajalla Kristian Palotiellä sen sijaan oli erilainen lähestymistapa ottelun jälkipuintiin.

– En halua kommentoida ottelua välttääkseni sanktiot, totesi Palotie.

Lapuan urheilutalolla nähtiin illan ainoa vierasvoitto, kun Lahti Basketball kaatoi Kobrat 77–90. Joukkueista molemmat ovat playoff-viivan alapuolella, joten kumpikin taistelee parhaillaan viimeisistä pudotuspelipaikoista.

Lahden johto alkoi hurjana ja oli parhaimmillaan yli 30 pisteessä. Loppua kohden ero kuitenkin kapeni mutta ei riittävästi, että Kobrat olisivat päässeet tasoihin asti. Ottelun pistehait olivat Kobrien Brandon Boggs ja Lahden Taylor Johnson, joista kumpikin upotti 23 pistettä.

– Olimme tänään valmiita pelaamaan joka sektorilla. Toisella puoliskolla vähän takerruimme Kobrien palloskriinipuolustukseen, kommentoi Lahden päävalmentaja Petri Velling.

Kobrien päävalmentaja Ville Turja puolestaan totesi ytimekkäämmin.

– Olimme aivan paskoja. Kukaan meistä ei kuulunut kentälle ensimmäisellä puoliajalla.

Lähde: Koripalloliiton tiedote