Topias Palmin Vanoli Cremona lähtee puolustamaan Italian cup-mestaruuttaan viikonlopun cup-turnaukseen.

Italian liigassa on käytössä turnausmuoto, jossa runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta lunastaa lipun cup-turnaukseen. Cremona voitti cupin viime vuonna ja aloittaa mestaruuden puolustamisen Euroliiga-joukkue Olimpia Milanoa vastaan. Cremona voitti Milanon alkukaudesta kotikentällään ja taipui viime viikolla niukasti kotonaan.

– Tulee mielenkiintoinen revanssi, kun sunnuntaina hävisimme heille viime sekunnin heitolla. Siitä tulee mielenkiintoinen matsi, Palmi pohtii Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Ensimmäistä kauttaan Italiassa pelaava Palmi lähtee cup-turnaukseen puolustamaan mestaruutta.

– Odottavin tunnelmin sinne mennään. Olemme hallitseva cup-mestari. Kiva päästä kokemaan cup ja lähdetään tietenkin voittamaan, niin kuin kaikki muutkin.

Palmin debyyttikausi Cremonassa on ollut vaiherikas, sillä viime vuoden lopun iso vastuu ja hyvät esitykset ovat alkuvuodesta vaihtuneet lähinnä vaihtopenkkiin. Palmi on jäänyt minuuteitta viidessä edellisottelussa, mutta peliajan vähyys ei ole lannistanut tamperelaislähtöistä pelaajaa.

– Viimeiset viisi peliä on ollut vähän vaikeampaa, kun en ole päässyt kentälle kokeilemaan. Meillä on joukkueessa seitsemän ulkomaalaista ja kuusi saa pelata. Yhdessä pelissä olin kokonaan kokoonpanon ulkopuolella, mutta nyt yksi amerikkalainen mursi sormensa ja pääsin kokoonpanoon, mutten ole pelannut. On mennyt treenatessa tämä viimeinen kuukausi. Pakko jatkaa työtä ja toivoa, että se mahdollisuus tulee. Ja silloin, kun se tulee, niin pitää pystyä näyttämään. Sinänsä maajoukkueikkuna tulee kivaan väliin, että siellä on taas myös tilaisuus näyttää. Taistelu minuuteista jatkuu ja nyt eletään vähän vaikeampaa jaksoa. Toisaalta joukkueemme on pelannut viime aikoina tosi hyvin, Palmi valottaa tilannettaan.

Vähästä vastuusta huolimatta Palmi ei ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon.

– Vaikka minuutit ovat olleet vähissä, niin seuralta on tullut sellaista palautetta, ettei tarvitse hirveän huolissaan olla. Kaikkialta tulee kannustusta ja pitää jatkaa hommien tekoa.

Lisätietoa: Italian cup