Meneillään olevissa koripallon EM-kilpailuissa nähtiin perjantaina kaksi todellista jättipaukkua.

Suurin paukku oli ehdottomasti Hollannin voitto Turkin vieraana. Vaikka Turkilta puuttui iso osa huippumiehistöstään, kun Euroliigaa pelattiin samanaikaisesti, oli Turkki saanut mukaan silti kolme Euroliigassa pelaavaa peluria. Hollanti otti kuitenkin 72-65 (41-38)-voiton.

Toinen yllätys nähtiin, kun Belgia murskasi Liettuan 86-65 (40-19), vaikka Liettualla oli joukkueessa kokeneet Mindaugas Kuzminskas ja Donatas Motiejunas.

Susijengin osalta EM-karsinnat jatkuvat sunnuntaina Sveitsin vieraana.