Korisliigajoukkue nimitti yllätysnimen päävalmentajakseen – ”Oikea henkilö tekemään muutoksen”
Lahti Basketball on solminut päävalmentajasopimuksen Pieti Poikolan, 42, kanssa. Sopimus on mallia 2+2 vuotta. Pieti Poikola seuraa tehtävässä Petri Vellingiä, joka luotsasi Lahti Basketballia edelliset kaksi kautta.
Poikola aloitti valmennusuransa Tampereen Pyrinnön naisten joukkueessa vuonna 1998. Jo nyt mittavalla uralla Poikola on valmentanut Aura Basketia, Turun Riennon naisten joukkuetta, Forssan Koripoikia, Turun NMKY:ta, Tampereen Pyrintöä, islantilaista UMF Tindastollia, Kouvoja ja Tanskan maajoukkuetta.
Oulussa syntynyt Poikola on voittanut Pyrinnön kanssa kolme Suomen mestaruutta ja hänet on valittu kolme kertaa vuoden valmentajaksi Korisliigassa.
– Heti ensimmäisestä keskustelustamme alkaen tuli olo, että puhumme samaa kieltä ja olemme samalla sivulla. Minulle on erittäin tärkeää laadukas harjoittelu ja jatkuva pelaajien sekä myös toiminnan kehittäminen. Siihen kuuluu, että pelaajista pidetään hyvää huolta ja harjoitteluolosuhteet ovat kunnossa. Silloin voin vaatia ja auttaa pelaajia kehittymään parhaalla mahdollisella tavalla. Tulos kyllä tulee, kun toiminta on riittävän laadukasta, Poikola kertoo Lahti Basketballin sivuilla.
– Toinen erittäin tärkeä asia päätöksessäni oli keskustelumme seuran arvoista ja toiminta-ajatuksesta. Haluan päästä rakentamaan seurakulttuuria ja luomaan lahtelaisen koripallon identiteettiä, jolla erotumme muista joukkueista. Ajatus siitä, että rakennamme yhdessä koko seuran tapaa pelata lämmittää mieltäni. Pitkä sopimus tarjoaa mahdollisuuden todelliseen kehitystyöhön.
– Tulemme pelaamaan dynaamista ja intensiivistä koripalloa, jossa kiinnitämme paljon huomiota pallottoman puolustukseen, pallon jatkuvaan paineeseen sekä reagointiin pallohallinnan vaihtuessa. Tämä takaa sen, että pelaajat ovat harjoituksissa jatkuvasti paineen alla. Silloin henkilökohtaiset taito-ominaisuudet kehittyvät. Toki puhdas taitoharjoittelu on myös merkittävässä roolissa.
– Haluamme auttaa pelaajia kansainvälisillä kentillä tarvittavalle taito- ja intensiteettitasolle. Liigan päätös pienentää ottelumäärä on urheilullisesti mahtava ja auttaa suunnittelemaan harjoittelua tämän ajatuksen pohjalta.
– Olen valmennustauon aikana miettinyt jatkuvasti, miten harjoittelun ja toiminnan laatua voi kehittää sekä seurannut kansainvälisiä trendejä. Ideoita on paljon.
– Jotta pelikonsepti ei jäisi vain sanahelinäksi, tulemme kiinnittämään paljon huomiota henkisten ominaisuuksien kehittämiseen. Sillä saralla on urheilussa ja ylipäätänsä työelämässä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Luultavasti teemme joitain juttuja, joita ainakaan suomalaisessa korisvalmennuksesta ei ole juuri käytetty.
– Olen todella innoissani, että pääsen taas tekemään töitä lahjakkaiden pelaajien kanssa ja toteuttamaan sekä kehittämään itseäni. Uskon Lahden olevan loistava ympäristö ammattimaiseen työskentelyyn kentällä ja sen ulkopuolella, kommentoi Poikola
– Halusimme muuttaa tiettyjä asioita ja pitkät keskustelut Pietin kanssa antoivat sellaisen fiiliksen, että hän on oikea henkilö tekemään muutoksen. Haluamme tuoda lahtelaisuuden takaisin myös kentälle. Se tarkoittaa kovaa asennetta, työtä ja periksi antamattomuutta. Olemme iloisia, että Pieti halusi sitoutua seuraamme pitkällä sopimuksella, kommentoi toiminnanjohtaja Roope Suonio
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”