Lauri Markkasen joukkue kaveri ei säästellyt sanojaan arvioidessaan kautta – ”Olen vihainen”
Chicago Bullsin kausi ei mennyt suunnitelmien mukaan. Joukkueen odotettiin taistelevan pudotuspelipaikasta, mutta toisin kuitenkin kävi.
Sarjan keskeytyshetkellä Bulls oli voittanut 22 peliä ja hävinnyt 43. Pudotuspelipaikkaan oli matkaa kahdeksan voiton verran. Joukkueen tämän kauden tehokkain peluri Zach LaVine ei ollut tyytyväinen joukkueen edesottamuksiin.
– Jos puhun suoraan, olen vihainen, LaVine kertoo Bulls-toimittaja Sam Smithin haastattelussa.
Yksi syy Bullsin penkin alle menneeseen kauteen ovat lukuisat joukkuetta kiusanneet loukkaantumiset.
– Meillä oli korkeat odotukset kauteen lähdettäessä eikä kausi mennyt millään tavalla suunnitelmien mukaan. Meillä oli paljon takaiskuja, muttemme pelanneet joukkueena niin kuin meidän pitäisi.
LaVine janoaa mahdollisuutta päästä pelaamaan pudotuspelejä, mutta joutuu vielä odottamaan mahdollisuuttaan.
– Olen ollut NBA:ssa kuusi vuotta ja siitä tulee turhauttavaa. Haluan olla pudotuspeleissä. Todella uskoimme siihen. En ole pelannut pudotuspeleissä ja se vaatii veronsa. Sen vuoksi harjoitellaan niin kovaa ja niitä varten pelataan, LaVine manasi.
- Nyt tuli kova arvio! Yhdysvaltalaismedia povaa Miikka Muuriselle huimaa sijoitusta varaustilaisuudessa
- Ilari Seppälä tekee paluun Ranskaan – korvaa loukkaantuneen pelaajan
- NBA:n historiassa vain Wilt Chamberlain on aloittanut kautensa paremmin kuin Luka Doncic
- Victor Wembanyama on aivan pysäyttämätön – absurdit tilastot yön ottelussa
- Salon Vilppaan suurvoitto eurokentillä sai vastustajan nöyräksi: ”Voitti ansaitusti”
- Lähde: Entinen NBA-dynastia on jo pitkään ollut kiinnostunut Lauri Markkasesta
- Miikka Muurisen NCAA-kausi käyntiin – pistesuorituksista kaksi päätyi kohokohtiin
- Loukkaantumiskierre hurjiin mittoihin – tällaista NBA-kokoonpanoa ei ole nähty näin ajoissa liki 80 vuoteen
- Darius Acuff Jr. liittyi historialliseen joukkoon – viimeksi vastaavaan pystyi Oscar Robertson
- LaMelo Ball päihitti muun muassa Stephen Curryn ylivoimaisessa kolmosten ennätyksessä