Surkean 0–6-saldon alkukaudella kerännyt Sacramento Kings sai viimein kauden ensimmäisen voittonsa.

Kings kaatoi vieraskentällä tiistain vastaisena yönä Dallas Mavericksin lukemin 115–100. Kaiken keskiössä oli jälleen seitsemännellä varauksella napattu tulokas Darius Acuff Jr. Takamies esiintyi jälleen edukseen tekemällä 25 pistettä, keräämällä viisi levypalloa ja jakamalla kuusi syöttöä.

19-vuotias Acuff ylsi myös historialliseen temppuun. Hänestä tuli vasta kolmas teini-ikäinen pelaaja, joka on tehnyt vähintään 25 pistettä, kerännyt viisi levypalloa ja jakanut viisi syöttöä kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Kaksi aiempaa pelaajaa ovat Luka Dončić ja Cooper Flagg.

Acuff on samalla ensimmäinen pelaaja 66 vuoteen, joka on yltänyt kyseiseen temppuun uransa seitsemän ensimmäisen ottelun aikana. Edellisen kerran vastaavaan suoritukseen pystyi NBA-legenda Oscar Robertson vuonna 1960.

Todella laiska vertauskuva

Sosiaalisessa mediassa Acuffia on verrattu joidenkin ihmisten toimesta Cameron Thomasiin. 25-vuotias Thomas tunnetaan ennen kaikkea kyvystään tehdä pisteitä, mutta vertaus on kaksikon välillä melko laiska. Thomas ei ole erityisen hyvä syöttäjä eikä myöskään joukkuepelaaja.

Kaiken lisäksi Acuff on aivan mahtava syöttäjä. Hän johtaa tulokkaiden syöttötilastoa 6,3 syötön ottelukohtaisella keskiarvolla. Sopivampi vertaus Acuffiin olisi Stephon Marbury tai Damian Lillard.

Ainoa selkeä samankaltaisuus kaksikon välillä on heikko puolustuspelaaminen. Thomas ei ole tällä hetkellä NBA-joukkueessa. Parhaalla kaudellaan 2024-25 Thomas tilastoi 24,0 pistettä ja antoi 3,8 syöttöä ottelua kohden.

Kingsillä on käsissään todella poikkeuksellinen pelaaja, joka pystyy vuosien saatossa kääntämään koko joukkueen suunnan.

Real App

@realapp
Darius Acuff over his last 3 games:

32.3 PPG
5.3 RPG
8.3 APG
49/42/93%

30 PPG on nearly 50/40/90%….
Linkki twiittiin.