Michael Jordanin poika paljastaa millaista oli olla kautta aikain parhaan koripalloilijan lapsi – ”Nuorena mukana on painetta”
Kuva: Getty Images
Michael Jordanin ura on ollut tapetilla ESPN:n ja Netflixin dokumenttisarja The Last Dancen myötä. Jordanin nuorin poika Marcus kertoo TMZ:n haastattelussa omista kokemuksistaan siitä, millaista oli olla aikansa suurimman supertähden poika.
Marcus Jordan kertoo haastattelussa, että huomasi isänsä suuruuden yläkouluikäisenä.
– Pelasin yläkoulussa koripalloa. Olin kahdeksannella luokalla ja olin osavaltion paras. Kaikki tulivat katsomaan pelejämme ja yleisöä oli enemmän kuin normaalisti ja siinä vaiheessa aloin ymmärtää. Sen jälkeen aloin kysellä isältäni vähän neuvoja.
Jordan oli jatkuvasti valokeilassa ja oman osansa saivat myös hänen lapsensa. Marcuksen mukaan lapset pystyivät kuitenkin sopeutumaan tilanteeseen.
– Nuorena mukana on painetta, mutten koskaan arkaillut sitä. Näin kaksi vuotta vanhemman veljeni käyvän sen läpi ennen minua. Pystyin oppimaan häneltä ja osasin odottaa mitä minulle tapahtuu. Isä iskosti työmoraalin meihin pienenä ja sen, ettei hän ole aina läsnä pelastamassa päivää, vaan meidän piti pystyä pitämään oma puolemme.
Rikkauksien ja kuuluisuuden parissa kasvamisella oli kuitenkin myös etunsa.
– Etuja oli paljon ja meidät kasvatettiin verrattain normaalisti. Sanon verrattain, sillä lensin ensimmäistä kertaa kaupallisella lentokoneella vasta lukioikäisenä. Kasvoin pelaten PlayStationia yksityiskoneessa. Se ei ollut normaalia, mutta äitimme piti meidät maan pinnalla. Meillä oli aika tavanomainen kasvatus ja kävimme muun muassa julkisia kouluja.
Toisaalta Marcus tunsi, että ihmiset tulivat käsi ojossa kysymään palveluksia.
– Huonoin asia oli varmasti se, että aina oletti jonkun haluavan jotain – oli se sitten kenkiä tai kontakteja, mutta se taisi olla ainoa haitta-asia. Muuten lapsuuteni oli tosi hauskaa aikaa.
Marcus Jordan pelasi itsekin vielä yliopistossa, mutta lopetti sen jälkeen pelaamisen. Nykyään hän pyörittää Jordan-brändiä myyvää urheiluvarustekauppaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan