Nuorten PM-kisat peruutettu toistaiseksi – ”Viimeiseen asti yritettiin”

18- ja 16-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat on peruutettu elokuulta. Poikien puolella PM-kisojen tilalla järjestetään maaotteluita Viroa vastaan.
Omien maidensa koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi Islanti perui osallistumisensa maan viranomaisten suosituksesta ja päivää myöhemmin samoin teki myös Tanska. PM-kisojen järjestämiseksi kartoitetaan uusia päivämääriä, mikäli vallitseva tilanne niin sallii.
– Viimeiseen asti yritettiin, että nuorten PM-kisat olisi voitu pelata myös tänä kesänä Kisakallion urheiluopistolla, mutta koronaviruksen aiheuttamista matkustushaasteista johtuen joudumme ne nyt elokuulta peruuttamaan, Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kertoo Koripalloliiton sivuilla.
– Seuraamme tilanteen kehittymistä ja pohdimme jatkotoimenpiteitä. Viimeistään ensi kesänä PM-kisat palaavat taas ohjelmaan.
18- ja 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet pelaavat elokuussa maaotteluita Viroa vastaan Susi Training Centerissä. Tyttömaajoukkueille vastaavia maaotteluita ei ole saatu sovittua.
Suomen poikamaajoukkueet kerääntyvät valmistaville maajoukkueleireille Susi Training Centeriin 27.-30.7.2020. Poikien Viro-otteluiden tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia