Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Kauhajoen Karhu Basketin luvuin 84–82. Ottelun yllättäjä oli ensimmäistä Korisliiga-otteluaan pelannut Max Besselink.

Kaikista epävarmuuksista ja poikkeuksellisista alkujärjestelyistä huolimatta miesten Korisliiga puhallettiin käyntiin kamppailulla, johon osallistui kaksi potentiaalista mestarisuosikkia. Viime kauden keskeytyessä sarjataulukon isoimpaan pistemäärään jäänyt Helsinki Seagulls sai vieraakseen kolmatta perättäistä Korisliiga-mestaruuttaan tavoittelevan Kauhajoen Karhu Basketin.

Töölön Kisahallissa nähtiin tilaisuuteen sovelias jännitysnäytelmä, joka päättyi lopulta isäntien voittoon 84–82.

Seagulls avasi ottelun vahvasti ja kävi ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan kymmenen pisteen johdossa. Pitkälle tauolle mentiin tilanteessa 42–36.

Hurjan takaa-ajon jälkeen Kauhajoki kuitenkin sai isännät kiinni kolmannen jakson päättyessä. Tasaisista asetelmista käynnistynyt päätösneljännes jatkoi loppuun asti tuttua teemaa, eikä kumpikaan joukkueista ottanut selkeästi kuskin paikkaa. Lopulta kuitenkin vieraat saivat taipua, vaikka Kauhajoen Brandon Spearman saikin vielä summerin soidessa Bojan Sarcevicin syötöstä mahdollisuuden kolmen pisteen koriin. Heitto kuitenkin kolahti rautoihin, ja isännät huokasivat helpotuksesta.

Voittoa juhlineiden isäntien riveissä korinteosta vastasi Kendale McCullum. Hän tilastoi ottelussa 21 pistettä, neljä levypalloa ja peräti kahdeksan koriin johtavaa syöttöä. Kauhajoen kovin pistemies puolestaan oli Daniel Utomi, joka sekä viimeisteli korin alla että upotteli tasaisesti kättä vasten kaukoheittonsakin. Utomi keräsi ottelussa lopulta 25 pistettä.

Turhaan ei varoiteltu myöskään Seagullsin 18-vuotiaasta Korisliiga-tulokkaasta Max Besselinkistä. Laitahyökkääjä sai debyyttiottelussaan vakuuttavan esiintymisensä ansiosta merkittävät 11 minuuttia peliaikaa ja käytti ne tehokkaasti. Besselinkiltä nähtiin antaumuksellista työtä puolustuksessa sekä hyökkäyspäässä muun muassa layupiin päättynyt ajo kentän päädystä päätyyn asti. Tulokkaan tilastot ottelussa olivat viisi pistettä ja neljä levypalloa