Susijengin entinen pelaaja lopettaa uransa – ”On aika tehdä tilaa uudelle”

Ikäpolvensa ansiokkaimpiin suomalaisiin koripalloilijoihin lukeutuva Keravan Kori-80:n kasvatti Samuel Haanpää, 34, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa.
Haanpää ehti pitkän uransa aikana edustaa Suomea EM-kisoissa, rikkoa yliopistonsa kolmen pisteen heittoennätyksen ja pelata ammattilaisena mm. Espanjassa, Kyproksella ja Argentiinassa.
– On aika tehdä tilaa uudelle. On tullut kohdalleni aika jättää pelikentät pelaajana. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet mukana urani varrella tavalla tai toisella. Olen kiitollinen näistä vuosista, hetkistä, mahdollisuuksista, ystävistä ja ihmisistä, Haanpää muotoilee Facebook-päivityksessään Koripalloliiton kotisivujen mukaan.
203-senttinen, syyskuussa 1986 syntynyt Haanpää debytoi kotoisessa Korisliigassa vain 17 vuoden iässä kaudella 2003–04, jolloin hän edusti Pussihukkia. Haanpäälle kertyi Korisliigassa ToPon, Kataja Basketin, Lapuan Kobrien, KTP:n ja Espoo Unitedin paidassa viisi täyttä kautta sekä kolme ottelua kausilla 2003–04 (Pussihukat) sekä 2019–20 (Salon Vilpas). Haanpäälle kirjattiin 165 liigaottelua 13,6 pisteen ja 5,2 levypallon keskiarvoin. Kolmen pisteen heittoja hän upotti urallaan 346 kappaletta.
Parhaan pääsarjakautensa Haanpää pelasi Lapualla 2012–13, jolloin hän rekisteröi Kobrille 19,4 pistettä, 8,1 levypalloa ja 1,6 syöttöä ottelua kohden. Kyseisen kauden päätteeksi Korisliigan päävalmentajat ja kapteenit äänestivät Haanpään liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Vuoden tulokkaana Haanpää palkittiin keväällä 2010 ja SM-hopeaa hän saalisti Katajan kanssa keväällä 2012.
Kansainvälisen uransa Haanpää aloitti Cornerstone Christian high schoolissa San Antoniossa, josta hän siirtyi vuosiksi 2006–08 Shawn Huffin joukkuetoveriksi Valparaiso Crusadersin riveihin Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Haanpää rikkoi yliopistovuosinaan NBA:ssakin pelanneen Bryce Drew’n yhden ottelun ennätyksen kymmenellä onnistuneella kolmosellaan. Kahden NCAA-kautensa aikana Haanpää kirjautti 11,1 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden.
Haanpää siirtyi Yhdysvalloista Eurooppaan kaudeksi 2008–09, jolloin hän edusti Fos Ouest Provencea Ranskan NM1-liigassa. Ammattilaisena ulkomailla Haanpää pelasi myös Espanjassa (Palencia 2009–11, Coruña 2013–14), Kyproksella (Keravnos 2011–12), Ruotsissa (Borås 2014–15) ja Argentiinassa (Obras Basket 2016–17).
Suomen nuorisomaajoukkueissa Haanpää pelasi 40 ottelua 13,4 pisteen keskiarvolla. Kesällä 2007 Haanpää pussitti Thaimaan universiadeissa Suomelle 11,3 pistettä ottelua kohden.
Susijengissä Haanpää debytoi elokuussa 2005 Ruotsia vastaan vasta 18 vuoden iässä. Haanpää veti Susijengi-urallaan sinivalkopaidan ylleen 45 kertaa ja upotti yhteensä 291 maaottelupistettä. Maaotteluennätyksensä, 21 pistettä, Haanpää sivalsi EM-jatkokarsintaottelussa Ranskaa vastaan elokuussa 2009 ja EM-kisajoukkueessa Haanpää pelasi syksyllä 2013 Sloveniassa, jolloin hän mm. upotti yhdeksän pistettä sensaatiomaisessa avausvoitossa MM-hopeamitalisti Turkkia vastaan.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Kärkijoukkueet vahvoja Naisten Korisliigassa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utahille taas tappio
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Kolmen Susiladies-pelaajan joukkueet EuroCupin pudotuspeleihin