Catz kukisti HBA:n

Lappeenrannan Catz matkasi Helsinkiin HBA-Märskyn vieraaksi. Catz vei tiukan taistelun jälkeen pisteet mukanaan 67-60.

Ottelun ensimmäisellä neljänneksellä näytti, että ottelusta tulee iso pisteinen. Molemmat joukkueet onnistuivat hyökkäyspäässä ja ensimmäiselle tauolle mentiin vierasjohdossa 26-20. Toisella jaksolla molemmat joukkueet tiivistivät puolustustaan. Erityisesti HBA:n puolustus teki vieraiden hyökkäämisestä vaikeaa ja Catz jäikin jaksolla vain seitsemään pisteeseen. Puoliajalle mentiin kotijohdossa 36-33.

Kolmannella neljänneksellä joukkueiden roolit vaihtuivat. Tällä kertaa kotijoukkue tuskaili hyökkäyspelinsä kanssa. Catz vei neljänneksen 18-6 ja nousi jälleen johtoon. Viimeinen jakso oli pisteiden valossa ottelun tasaisin. HBA onnistui uhkaamaan vieraiden voittoa, mutta aivan loppuun asti se ei riittänyt. Catz otti voiton 67-60.

Ottelu oli tilastojen valossa hyvin tasainen. Vieraat onnistuivat kuitenkin kolmen pisteen heitoissa kotijoukkuetta paremmin.

Veera Pirttinen vastasi ottelun suurimmasta pistemäärästä. Hän teki 27 pistettä ja keräsi kahdeksan levypalloa. Roosa Kosonen kasasi tupla-tuplan 19 pisteellä ja 15 levypallolla. Kotijoukkueesta Saga Ukkonen teki niin ikään tupla-tuplan. Hän teki 16 pistettä ja kymmenen levypalloa.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.