Susijengi valittu ratkaisevaan EM-karsintakuplaan – vahvistuksia USA:sta ja Japanista saakka
EM-karsinnat paikoista syyskuun 2022 EM-kisoihin huipentuvat ensi viikolla Georgian Tbilisissä, minne Susijengi matkaa korkein panoksin. Kahdesta jaossa olevasta EM-kisapaikasta mittelevät samassa karsintalohkossa monivuotinen mitalisuosikki Serbia sekä Susijengin ”päävastus”, Tbilisin karsintakuplan avausottelussa vastaan asettuva Sveitsi.
Susijengi nousi vuosi sitten EM-karsinnoissa pitkältä takamatkalta 64–69-kirivoittoon Sveitsistä EM-karsintojen toisella kierroksella Fribourgissa ja nappasi tärkeän erävoiton vastustajastaan.
Sveitsi teki kuitenkin karsinnoista kiharaiset mykistämällä Serbian viime sekunnin heitollaan Espoon EM-karsintakuplassa marraskuussa. Koska Susijengi taipui Espoossa Serbialle ja tulevalle EM-kisaisäntä Georgialle, lähtevät Susijengi ja Sveitsi viimeisen EM-kisapaikan isojakoon tilanteessa, jossa kummallakin on vyöllään yksi voitto neljästä ottelusta.
Joukkueiden päätyessä lohko päätteeksi tasatilanteeseen mitataan keskinäinen paremmuus ensiksi keskinäisillä otteluvoitoilla ja sen jälkeen niiden keskinäisen otteluiden korierolla, joka on tällä hetkellä Susijengin hyväksi +5.
– Tällaiset asetelmat ovat urheilun suola. Ihan jokainen pelaaja unelmoi pienestä pitäen suurten panoksien otteluista, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann muotoilee Koripalloliiton tiedotteessa.
Voitto Sveitsistä Tbilisin kuplan avausottelussa ja Serbian voitto Georgiasta samana päivänä siivittäisivät Susijengin viidensiin perättäisiin EM-kisoihin. Georgia ja Serbia voivat kuitenkin edesottamuksillaan sekoittaa pakkaa ja Sveitsin voitto Susijengistä nostaisi karsinnat päättävän Georgia-ottelun arvoon arvaamattomaan.
– Keskitymme otteluun kerrallaan, tilanteeseen kerrallaan ja päivään kerrallaan. Näillä pelaajilla on kokemusta kovista otteluista ja he ymmärtävät olla miettimättä liian pitkälle, jatkaa Dettmann.
Tbilisin EM-karsintaikkuna pelataan viime marraskuun EM-karsintojen tavoin ”koronakuplassa”. Kisaisäntä Georgian lisäksi kaksi lohkon parasta joukkuetta jatkavat syyskuun 2022 EM-kisoihin. EM-karsintalohkojen jumboksi jääneet joukkueet jatkavat puolestaan tämän vuoden elokuussa pelattaviin kahdentoista joukkueen MM-esikarsintoihin.
Murphy ja Jantunen matkassa mukana, Koposen katse myös Tbilisissä
Päävalmentaja Dettmann on nimennyt EM-karsintojen ehdokasjoukkoon seitsemäntoista nimeä. Ehdokasjoukko koostuu tuttuun tapaan Euroopan ammattilaissarjoissa ja kotoisassa Korisliigassa pelaavista pelaajista. Mukana matkassa ovat tutut nimet Shawn Huffista Sasu Saliniin ja nuorempia runkopelaajia Alexander Madsenista Edon Maxhuniin.
Vastikään sopimuksen italialaisen Pallacanestro Reggianan kanssa solminut Petteri Koponen odottaa pääsyä maajoukkueparketeille kahden vuoden tauon jälkeen oltuaan marraskuun EM-karsintaikkunassa sivussa koronavirusaltistumisen vuoksi. Muista marraskuun kuplasta sivussa olleista, Euroopassa ja Suomessa pelaavista pelaajista Tbilisin kuplaan ovat ehdolla myös Tuukka Kotti, Alex Murphy ja Topias Palmi.
Ilmasilta EM-karsintoihin rakentuu myös Yhdysvalloista ja kaukaa Aasiasta, sillä Japanissa kovaa jälkeä takova Erik Murphy ja toista kauttaan Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelaava Mikael Jantunen ovat saapumassa susivahvuuteen.
– Osoittaa Erikiltä ja Mickeltä huikeaa sitoutumista omistautua maajoukkueen käyttöön tällaisessa maailmantilanteessa, Dettmann kiittelee.
Susijengi kohtaa Sveitsin perjantaina 19.2. klo 14.00 Suomen aikaa ja Georgian sunnuntaina 21.2. klo 17.00 Suomen aikaa.
Susijengin ehdokkaat, helmikuun 2021 EM-karsintakupla
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
4 |
Mikko KOIVISTO |
194 |
1987 |
Salon Vilpas |
5 |
Alex MURPHY |
206 |
1993 |
CB Granada (ESP) |
7 |
Shawn HUFF |
198 |
1984 |
Helsinki Seagulls |
9 |
Sasu SALIN |
191 |
1991 |
Iberostar Tenerife (ESP) |
10 |
Tuukka KOTTI |
205 |
1981 |
Helsinki Seagulls |
11 |
Petteri KOPONEN |
194 |
1988 |
Pallacanestro Reggiana (ITA) |
12 |
Matti NUUTINEN |
200 |
1990 |
Ura Basket, Kaarina |
14 |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
Aix-Maurienne (FRA) |
18 |
Mikael JANTUNEN |
205 |
2000 |
Utah (NCAA) |
19 |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
Tigers Tübingen (GER) |
20 |
Alexander MADSEN |
208 |
1995 |
VEF Riga (LAT) |
21 |
Edon MAXHUNI |
186 |
1998 |
Pärnu Sadam (EST) |
24 |
Aapeli ALANEN |
201 |
1996 |
Kataja Basket, Joensuu |
31 |
Jamar WILSON |
185 |
1984 |
Kataja Basket, Joensuu |
33 |
Erik MURPHY |
208 |
1990 |
Fukushima Firebonds (JPN) |
35 |
Ilari SEPPÄLÄ |
188 |
1993 |
Aix-Maurienne (FRA) |
41 |
Topias PALMI |
195 |
1994 |
Vanoli Cremona (ITA) |
42 |
Daniel DOLENC |
205 |
1993 |
Swans Gmunden (AUT) |
Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Lassi TUOVI
Valmentaja Mikko LARKAS
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Jussi HIRVONEN
Fysioterapeutti Atso LIESMALA
Huoltaja Jussi LAUKKONEN
Huoltaja Timo PARVIAINEN
Lääkäri Aleksi KALLIONIEMI
Joukkueenjohtaja Mika MÄKELÄ
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lassi Tuovilla vahva alku Japanissa
- NBA:ssa nähtiin siirappinen isän ja pojan show
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa