Katajan tähti Jamar Wilsonille sakkorangaistus puolivälieräottelun tapahtumista
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Katajan Jamar Wilsonille 500 euron sakkorangaistuksen.
Wilson erotettiin Kataja Basketin ja Tampereen Pyrinnön 4. puolivälieräottelusta 21.3. yhden teknisen virheen ja yhden epäurheilijamaisen virheen takia, jonka jälkeen hän potkaisi salista poistuessaan roskakoria.
Koska Wilsonille oli aikaisemmin ottelussa tuomittu tekninen virhe, hänet erotettiin pelistä sääntökohdan 36.2.3 mukaisesti. Ottelun erotuomarit ovat toimivaltansa puitteissa katsoneet Wilsonin teon epäurheilijamaiseksi, mutta eivät sääntökohdan 38.1.1 mukaiseksi räikeän epäurheilijamaiseksi teoksi, josta tulisi tuomita pelistä erottava virhe (D-virhe).
Erotuomari on ollut sijoittunut siten, että hän on nähnyt tilanteen. Erotuomareilla on ollut mahdollisuus tarkistaa tilanne videolta. Ottelun videotallenteen perusteella ei voida katsoa tilanteen riidattomasti täyttävän pelistä erottavan virheen kriteerit, jolloin tilannetta voitaisiin arvioida kurinpitomenettelyssä tahallisena fyysisen koskemattomuuden loukkauksena. Näin ollen ottelussa annettu rangaistus katsotaan riittäväksi pelistä erottamiseen johtaneen tilanteen osalta.
Kurinpitosääntöjen 4 §:n 10. kohdan mukaan, joka liiton, alueen tai jäsenseurojen toiminnassa käyttäytyy lainvastaisesti tai muutoin ilmeisen epäurheilijamaisesti, voidaan tuomita sakkorangaistukseen. Ottelun videotallenteelta voidaan havaita, että Jamar Wilson lähtee poistumaan pelistä erottamisen jälkeen pukuhuoneeseen asianmukaisesti, mutta potkaisee matkalla salin roskakoria. Tältä osin Wilsonin käytös pelistä erottamisen jälkeen katsotaan ilmeisen epäurheilijamaiseksi. Koska epäurheilijamainen käytös on kohdistunut salin irtaimistoon, eikä potkusta ole aiheutunut konkreettista vaaratilannetta, teko on sakolla sovitettavissa. Kurinpitopäällikkö määräsi Wilsonille 500 euron sakon.
Koripalloliitto tiedottaa sakoista kotisivuillaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama