Los Angeles Lakersin tähtipelaaja palaamassa lähipäivinä pelikentälle

Los Angeles Lakersin tähtipelaaja Anthony Davis on ollut otteluista sivussa helmikuun puolestavälistä lähtien akillesvamman vuoksi. Mies on kuitenkin palannut hiljattain mukaan Lakersin harjoituksiin ja paluu pelikentille on valmentajan Frank Vogelin mukaan lähellä. Vogel kertoi, että Davisin paluu viikonlopun peleissä Utah Jazzia vastaan on epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta.
– Milloin ikinä Davis palaakaan, hän ei palaa suoraan pelaamaan 30 minuuttia ottelua kohden. Etenkään meidän harjoitusten ja loukkaantumisten takia. Hänen pitää pelata muutamia pelejä, että hän pääsee pelikuntoon, joten ensimmäiset kaksi peliä hän pelaa vain pieniä minuutteja, Vogel kertoi.
Lakersilla on ollut suuria vaikeuksia kentällä ilman tähtisentteriänsä. 27 ottelun aikana, jolloin Davis oli poissa, joukkue otti 13 voittoa ja 14 tappiota. Lakers tippui tuona aikana myös läntisen konferenssin toiselta sijalta viidennelle sijalle. Davis on tehnyt tällä kaudella 22,3 pistettä, 8,3 levypalloa ja 3 syöttöä per ottelu tällä kaudella.
– Davis on todella innokkaana kentälle palaamisesta. Hän on kyllästynyt kärsivällisenä odottamiseen ja hän on valmis pelaamaan taas. Hän on valmis palaamaan sorvin ääreen harjoituksissa ja vielä innokkaampi palaamaan pelikentille. Se antaa meidän muullekin ryhmälle puhtia, Vogel kertoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Karmea uutinen NBA-finalistista