WNBA:n kausi on alkamassa Yhdysvalloissa ensi perjantaina. Dallas Wingsin varaus Awak Kuier, 19, on vielä jumissa Suomessa, mutta toivoo pääsevänsä Atlantin taakse jo viikonlopun aikana.

Kuierin kausi Italiassa päättyi toukokuun alussa, kun Ragusa kärsi välierätappion Famila Wuber Schiolle. Pudotuspelien jälkeen Kuier matkusti Suomeen ja on päässyt viettämään aikaansa perheensä kanssa.

Wingsin kausi on alkamassa jo perjantaina, mutta Kuier on yhä Suomessa. Koronavituspandemian lisäksi mutkia matkaan ovat tuoneet viisumi- ja työlupa-asiat.

– Yritän mahdollisimman nopeasti päästä Dallasiin, toivottavasti jo lähiaikoina. Toivottavasti sitten ottavat minut ilomielin vastaan ja pääsisi tutustumaan joukkuekavereihin, valmentajiin ja staffiin, Kuier sanoo Koripalloliiton sivuilla.

Kuier on ollut yhteydessä varaustilaisuuden jälkeen seura- ja valmennusjohtoon sekä Wingsin pelaajiin. Oman mausteensa soppaan tuo, että Wingsin yksi pelaajista on Isabelle Harrison, Kuierin joukkuekaveri myös Ragusassa.

– Tosi siistiä, että on joku, joka osaa vähän kertoa etukäteen, että minkälaista WNBA on. Isabelle on auttanut todella paljon tässä matkan varrella ja olemme läheisiä.

Jos Kuier joutuu vertailemaan, että jännittääkö häntä enemmän muutto Dallasiin ja Yhdysvaltoihin, vai WNBA:n huipputasolla pelaaminen, niin vaaka taipuu koripallon puolelle.

– Osaan kuitenkin englantia hyvin ja mukaudun nopeasti eri paikkoihin, joten se ei jännitä niin paljoa. Enemmänkin ehkä se korispuoli jännittää, että miten tulen pärjäämään.

Kuier on 19-vuotiaana WNBA:ssa vielä nuorukainen, yksi koko sarjan nuorimmista pelaajista. Odotukset hänen tulokaskauteensa ovat vielä maltilliset.

– Toivottavasti tulen pelaamaan joitain minuutteja. Totta kai sitä haluaa päästä pelaamaan, mutta se on kehityksen paikka jo pelkästään treeneissä, kun on vastassa kovia ja kokeneita pelaajia.

Kuier on tunnettu monipuolisena pelaajana, joka pystyy pelaamaan monia eri pelipaikkoja. Wingsin päävalmentaja Vickie Johnson on kaavaillut, että myös WNBA:ssa hän etenee pelipaikka kerrallaan, kohti monen pelipaikan pelaajaa.

– Itselle nelospaikka on sellainen, joka on eniten mukava paikka pelata. Olemme puhuneet vähän, että ensin kehitetään nelospaikan pelaamista, sitten vitospaikkaa ja lopulta kolmosta. Tavoitteena on, että pystyisi tekemään vähän kaikkea.

Kuierista on tullut hetkessä Suomen naiskoripallon kasvot, mutta konkreettista tavoitetta hän ei ole vielä asettanut tulevaisuudelleen.

– Haluan olla paras versio itsestäni. Pelata hyvin ja kehittyä. Yritän olla esimerkki kaikille nuorille pelaajille.