Edon Maxhuni pelasi erinomaisen kauden virolaisen Pärnu Sadamin riveissä. Maxhuni johdatti Pärnun aina Viron liigan finaaliin saakka ja palkintona kaudesta oli hopeinen mitali sekä valinta Viron liigan tähdistöviisikkoon.

Pärnu raivasi tiensä ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana Viron liigan finaaleihin, mutta VTB-liigassa kovien otteluiden koulima, sekä aiemmin Viron ja Latvian yhteisliigan mestaruutta juhlinut, BC Kalev/Cramo oli lopulta liian kova pala purtavaksi. Pärnu voitti ensimmäisen finaalin, mutta taipui lopulta otteluvoitoin 1-3.

– Ensimmäinen peli oli meiltä hyvä. Vastustaja oli ehkä vähän shokissa ja osoitimme pystyvämme voittamaan heidät. Toisessa pelissä olimme mukana vielä 37 minuutin kohdalla, mutta muutamat epäselvät tuomarivihellykset käänsivät lopulta pelin Kalev/Cramolle. Kolmas oli sitten taas meiltä vaikea. Kalev/Cramo oli vain vähän meitä kovempi, laajempi ja kokeneempi, Maxhuni analysoi finaalisarjaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Finaalitappiosta huolimatta Maxhunille jäi kaudesta hyvä maku.

– Kokonaisuutena menimme koko ajan ylöspäin sekä joukkueena että henkilökohtaisesti. Parempi aloittaa huonommin ja päättää hyvin kuin päinvastoin.

Maxhuni oli Pärnun ehdoton johtohahmo läpi kauden. Viron Meistriliigassa hän tilastoi keskiarvoikseen 17,3 pistettä, 2,0 levypalloa ja 4,5 syöttöä noin 29 minuutin peliajalla. Viron ja Latvian yhteisliigassa vastuuta tuli keskimäärin 29,5 minuuttia ottelua kohden ja tilastokeskiarvoina olivat 17,3 pistettä, 1,8 levypalloa ja 4,9 syöttöä. Kauden päätteeksi hänet valittiin Meistriliigan tähdistöviisikkoon.

– Tuntuuhan se hyvältä saada tuollainen valinta. Se on osoitus siitä, että kaikki harjoittelu ja muu ovat tuottaneet tulosta. On sellainen olo, että jotain tullut tehtyä oikein ja nyt katse on eteenpäin.

Maxhuni haki Pärnusta vastuuta ja etenkin mahdollisuutta johtavaan rooliin joukkueessa.

– Sain olla isossa roolissa joukkueessa ja koko joukkue oli ikään kuin käsissäni. Valmentajakin sanoi, että kannoin joukkuetta reppuselässä ja tällä kertaa se riitti hopeaan.

Tulevaisuuden tavoitteet ovat Maxhunilla korkealla, mutta vielä hän ei hätäile jatkosuunnitelmien kanssa.

– Ensin liitytään susiperheen mukaan ja alkaa susikesä. Sen jälkeen katsellaan millaisia tarjouksia on olemassa. Tarkoitus olisi taas päästä yhtä tasoa korkeammalle pelaamaan. Tällä hetkellä asiat ovat aika levällään, mutta otan ihan iisisti.

Edon Maxhunin kauden tilastot