16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue piti MM-haaveet elossa hienolla voitolla – ”Pärjättiin levypallopelissä”

Helsingissä pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi siirtyi lohkossa toiselle sijalle, kun Sudenpennut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Saksan 62-60 (34-30).
Kalkkiviivoilla, juuri ennen viimeistä minuuttia Saksa oli vaarallisesti vain kahden pisteen päässä 57-59 ja Suomella oli takanaan parin minuutin mittainen pisteetön jakso. Kuparisen rikkoi viimeisellä minuutilla Wilma Tuomi, jonka kolmonen käytännössä ratkaisi ottelun.
– Wilma ratkaisi ottelun. Paitsi tietenkin konkreettisesti tuolla heitollaan, niin myös omilla toimillaan matkan varrella. Hän teki valtavan työn Saksan tähtipelaaja Annika Soltaun puolustamisessa yhdessä Fiia Hellstenin kanssa. Heille se annettiin tehtäväksi, he myös hoitivat sen kotiin, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Tuomi tehtaili monipuolisen tilastorivin seitsemän pistettä, yhdeksän levypalloa, viisi syöttöä ja kaksi riistoa. Hellstenin saldo taas oli 13 pistettä, seitsemän levypalloa ja neljä syöttöä. Kahdessa aiemmassa ottelussa 22 ja 28 pistettä säkittänyt Soltau jäi Tuomen ja Hellstenin käsittelyssä vain 14 pisteeseen.
Suomi sai kehnon alun otteluun, jääden ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen 11 pisteen taakse. Henki löytyi tauolta, kun toisella neljänneksellä Saksa jäi vain kahdeksaan pisteeseen ja johtoasema siirtyi Sudenpennuille. Saksa ei enää päässyt ohitse, vaikka kävikin tasoissa päätösneljänneksellä.
– Oltaisiin voitu tehdä enemmänkin pisteitä, mutta meillä oli kauttaaltaan huono heittopäivä, vaikka vastustaja oli siihen osatekijä. Niinä päivinä, kun hyökkäyksessä korinteko ei onnistu, niin toisessa päässä pitää olla homma hallussa ja puolustaa se voitto kotiin.
Levypallot menivät ottelussa tasan 51-51. Suomelta isoimman määrän haki Emma Ristola (5/10).
– Tänään pärjättiin levypallopelissä, toisella puoliajalla jopa erinomaisesti. Siinä isossa roolissa oli Emma Ristola, joka otti kymmenen levypalloa. Jos tuollaisen määrän voi vaihtopelaaja tuoda joukkueelle, joka on aiemmissa peleissä ollut täysin karusellissa levypallojen kanssa, niin sillä on valtava merkitys lopputulokseen.
Suomen ykkönen pisteissä oli Elina Aarnisalo (20/5/5 syöttöä). Saksalta taas Soltaun (14/10) lisäksi sukkaa heiluttivat Joanna Shamiso Maria Scheu (15/5/5 syöttöä) ja Magdalena Winter (14/9).
Suomella on torstaina välipäivä, kunnes Sudenpennut kohtaa perjantaina Bulgarian. Kyseessä on MM-karsintojen toiseksi viimeinen ottelu Suomen osalta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä