Veera Pirttisen ja Anni Mäkitalon joukkueet jäivät ulos EuroCupin lohkovaiheesta, mutta Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaispelaajien vahvoja otteita.

Veera Pirttinen ja Anni Mäkitalo taistelivat pääsystä EuroCupiin, mutta molempien joukkueiden kohtaloksi tuli jäädä karsintoihin.

Pirttisen Piestanske Cajky jäi jo ensimmäisessä osaottelussa Flammesia vastaan takamatkalle, kun Flammes oli vieraskentällä vahvempi 74-62 (47-33). Pirttinen sai tilastoihinsa seitsemän pistettä, kaksi levypalloa ja kolme riistoa.
Ottelutilastot

Toisessa osaottelussa Flammes ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan vei toisen pelin nimiinsä 78-54 (34-24) Pirttisen kirjauttaessa tilastoihinsa kaksi pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja riiston. Flammes eteni lohkovaiheeseen yhteistuloksella 152-116.
Ottelutilastot

Anni Mäkitalon PAOK kävi tiukan taistelun jatkopaikasta turkkilaista Elazigia vastaan, mutta taipui lopulta yhteispistein 142-134. Thessalonikissa pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi Elazigin 62-58 (43-27)-voittoon ja Mäkitalo heitti kolme pistettä ja otti yhden levypallon.
Ottelutilastot

Toisessa pelissä Mäkitalo heitti kahdeksan pistettä, nappasi levypallon ja antoi syötön, mutta PAOK taipui kotikentällään 76-80 (42-42).
Ottelutilastot

Espanjan liigassa Marianne Kalinin Bembibre hävisi kotonaan Araskille niukasti 43-50 (19-35). Kalin kasasi kaksi pistettä ja kolme levypalloa.
Ottelutilastot

Espanjan Liga Femenina 2 Challengessa Heta Äijäsen ja Sara Rokkasen Maresme kärsi kotonaan 53-65 (28-27)-tappion Paternalle. Äijänen oli joukkueensa parhaimmistoa 10 pisteen ja kahden levypallon saldolla. Rokkasen tilastoihin merkittiin kolme levypalloa, syöttö ja riisto.
Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa Anissa Pounds ja Elina Koskimies johdattivat Nördlingenin kauden toiseen voittoon, kun Nördlingen voitti kotonaan Heidelbergin selvästi 79-58 (43-21). Pounds esiintyi vahvasti heittäen 12 pistettä ja lauantaina syntymäpäiviään viettänyt Koskimies kasasi 10.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastotietoja.

Sofia Pelander oli Herner TC:n johtohahmo 14 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla Herner TC:n avatessa voittotilinsä 68-62 (45-27)-voitolla Düsseldorfista.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastotietoja.

Anniina Äijäsen Royals Saarlouis taipui kotonaan Eisvögel Freiburgille 75-86 (29-43). Äijänen heitti kahdeksan pistettä.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastotietoja.

Ranskan LF2:ssa Annika Holopainen lähenteli tupla-tuplaa 10 pisteen, kahdeksan levypallon, kahden syötön ja kahden riiston tilastoilla Montbrisonin kaataessa Calaisin selvästi 74-41 (33-19).
Ottelutilastot

Ruotsissa Silja Viita oli IK Eosin kantavia voimia, kun joukkue kaatoi Wetterbygden Sparksin 86-73 (38-40). Viita heitti 13 pistettä, otti seitsemän levypalloa, antoi yhden syötön sekä riisti kahdesti.
Ottelutilastot

Ebba Pekonen urakoi lähes 38 minuuttia, mutta Helsingborg taipui vieraskentällä Norrköping Dolphinsille 54-80 (25-51). Pekonen sai tililleen monipuolisesti 12 pistettä, kuusi levypalloa, kolme syöttöä, riiston ja torjunnan.
Ottelutilastot