Catz avasi voittotilinsä Korisliigassa

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Voitot merkittiin Lappeenrannan Catzille, Hongalle ja ToPo:lle.

Forssassa kohtasivat kotijoukkue FoA ja Tapiolan Honka. Honka oli murskaava ja vei pisteet 94-41.

Kotijoukkue jäi avausjaksolla täysin telineisiin. Espoolaiset olivat puolestaan hereillä ja aloittivat ottelun 22 peräkkäisellä pisteellä. Lopulta avausjakso päättyi tilanteessa 30-6.

Tauon jälkeen vierailta ei nähty aivan yhtä hurjaa menoa. Honka kuitenkin pelasi sen verran hyvin, että kasvatti johtoaan kuudella pisteellä. Puoliaikatilanne oli espoolaisten hyväksi 53-23.

Vierasjoukkue pelasi jälleen paremman kolmannen jakson ja johto kasvoi jo 44 pisteeseen, kun lähdettiin viimeiselle tauolle. Päätösjaksolla ero kasvoi jälleen. Tosin voitosta ei enää käyty kovaa taistelua. Honka nappasi kotimatkalle kaksi pistettä lukemin 94-41.

Carmen Tyson-Thomas oli ottelussa täysin pitelemätön. Hän pussitti taululle kauden korkeimman pistemäärän 40 pistettä. Lisäksi hänelle kertyi 16 levypalloa. Sandra Karsten säesti 11 pisteellä. Forssan ykkönen oli Wendion Bibbins 11 pisteellä ja kuudella levypallolla.

Tampereen Pyrintö matkasi Lappeenrantaan vierasotteluun. Molemmat joukkueet hakivat kauden avausvoittoa. Ottelun päätteeksi Catz pääsi juhlimaan avausvoittoa pistein 69-60.

Avausjaksolla molempien joukkueiden hyökkäyspelaaminen toimi kiitettävästi. Whisper Fisherin johdolla Pyrintö pääsi tauolle johdossa 23-20.

Toisella jaksolla isompaan rooliin nousi puolustuspelaaminen. Kotijoukkue vei vähäpisteisen jakson neljällä pisteellä ja pääsi puoliajalle pisteen karkumatkalta

Pelin kuva ei muuttunut kolmannellakaan jaksolla. Taru Timo osui kuitenkin hienosti kaaren takaa ja vieraat pääsivät päätösjaksolle kahden pisteen johtoasemasta.

Päätösjaksolla Catz teki Pyrinnön hyökkäämisestä hankalaa. Hyökkäyspäässä vastuuta otti uusi hankinta Brianna Cummings, jonka johdolla lappeenrantalaiset ottivat kauden avausvoiton 69-60.

Cummings debytoi Naisten Korisliigassa heti tupla-tuplalla. Hän teki 20 pistettä ja keräsi kymmenen levypalloa. Seairra Barrett teki 15 pistettä, keräsi yhdeksän levypalloa ja riisti pallon kuudesti. Maya Brewer teki Pyrinnölle 14 pistettä.

ToPo vierasvoittoon

EBT sai vieraakseen helsinkiläisen ToPo:n. ToPo oli illan kamppailussa lopulta vahvempi 74-61. Avausjaksolla nähtiin tasaista vääntöä. Pisteitä tehtiin tasatahtiin ja ensimmäinen jakso päättyi vieraiden hyväksi 17-16.

Toisella jaksolla EBT:n Alyesha Lovett heilutti korisukkaa hyvään tahtiin. Hänen suorituksiensa avittamina espoolaiset nappasivat puoliaikajohdon 35-31.

Kolmas jakso oli sitten ToPo: hallintaa. Joukkue sai hyökkäyspelinsä toimimaan paremmin ja nappasi sen ansiosta johdon jälleen itselleen. Viimeiselle tauolle mentiin tilanteessa 56-45.

Päätösjakso oli jälleen tasaisempaa peliä. Vierasjoukkue piti kuitenkin huolen siitä, että EBT ei päässyt enää kunnolla taistelemaan voitosta. Voitto kirjattiin lopulta ToPo:lle 74-61.

Taru Tuukkanen oli vaikea pideltävä korin alla. Hän teki 11 pistettä ja keräsi 19 levypalloa. Erika Davenport ylsi niin ikään tupla-tuplaan. Hän heitti 16 pistettä ja nappasi kymmenen levypalloa. EBT:n riveistä Lovett sai lopulta kasaan 18 pistettä ja kahdeksan levypalloa.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Suursuosikki Pietarin SKA:lla täysin järjetön kerroin!

+lisäetu vain Uhmapelaajille!