Susiladies kokoontui valmistautumaan EM-karsintoihin – ”Pelaajat ovat keskittyneitä tulevaan”

Susiladies kokoontui maanantaina virallisesti yhteen Helsingin Urhea-halliin täydellä 14 pelaajan kokoonpanollaan. Edessä on EM-karsintojen ensimmäinen ikkuna, jossa Suomi kohtaa vieraissa Liettuan torstaina ja kotonaan Ukrainan sunnuntaina.
Suomessa pelaavat kokoontuivat yhteen jo eilen, mutta osa ulkomailla pelaavista saapui viikonlopun aikana, osa taas myöhään sunnuntaina. Ensimmäiset viralliset harjoitukset koko köörin, eli 14 pelaajan voimin, pidettiin maanantaiaamuna.
– Kaikki tullut pitkän matkan päästä Helsinkiin, viime yönä vielä tippui muutama mukaan. Eilen oli kevyet heittelyt, tänään aloitettiin harjoittelu, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen aloittaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Joukkueessa tuntuu olevan yhdessä tekemisen meininkiä, hyvä yhteishenki, hyvä pelihuumori ja pelaajat ovat keskittyneitä tulevaan.
Joukkue matkustaa keskiviikkona Liettuaan, jonka keskiosan Kėdainiaissa vastaan astelee torstaina klo 19:00 Liettuan maajoukkue. Liettualaisilla on naiskoripallon puolella takanaan pidempi arvokisaton pätkä, sillä Liettua on viimeksi pelannut EM-kisoissa vuonna 2015, jolloin joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Sen jälkeen Liettuan tie EM-karsinnoissa on tyssännyt karsintoihin.
– Liettualla on periaatteessa monta hyvää pelaajaa ja joukkue on kookas, mutta Liettua kuulostaa pahemmalta kuin he todellisuudessa on. Koko on heillä se olennaisin juttu, johon meidän pitää vastata, vaikka meilläkin alkaa olemaan kokoa.
Liettuan kokoonpanoon kuuluu myös ensi viikolla vasta 16 vuotta täyttävä, seuratasolla ASVEL Basketia edustava Justė Jocytė, josta on ehtinyt jo tulla kaikkien aikojen nuorin Ranskan pääsarjassa ja Euroliigassa. Molemmat debyytit hän teki vuonna 2019, Jocytėn ollessa vielä 14-vuotias.
Ukraina on taas Susiladiesille tuttu joukkue jo edellisistä EM-karsinnoista. Kaksi kohtaamista, helmikuussa 2021 ja marraskuussa 2020, molemmat päättyivät Ukrainan voittoon. Molemmissa kohtaamisissa parketin ykkönen oli Ukrainan tähtipelaaja, kaksi edellistä Euroliigan MVP:tä voittanut Alina Iagupova.
– Ukraina on tuttu vastustaja hyvässä ja huonossa mielessä. Iagupova on top 5 pelaajaa maailmassa tai ainakin top 10. Varmasti hän on ainakin paras pelaaja, joka ei pelaa ollenkaan WNBA:ssa. Hän on ollut hankala pideltävä meille. Olemme koittaneet tuplailla ja kaikkea, mutta silti hän on tehnyt mielettömiä tilastoja. Jotain hänen varalleen pitää keksiä.
Edellisissä EM-karsinnoista Ukraina ei päässyt EM-kisoihin, mutta sitä ennen ukrainalaiset pelasivat EM-kisoissa neljä vuotta putkeen 2019, 2017, 2015 ja 2013.
Susiladiesin otteluaikataulu, EM-karsintaikkuna marraskuu 2021
To 11.11.2021 klo 19:00 Liettua – Susiladies, Kedainiai Arena (LTU)
Su 14.11.2021 klo 17:00 Susiladies – Ukraina, Urhea-halli, Helsinki
Liettua-ottelu näkyy suorana lähetyksenä FIBA:n Youtube-kanavalta. Susiladiesin kotiottelu Ukrainaa vastaan taas näkyy suorana lähetyksenä BasketFinlandin Youtube-kanavalta. Selostajana toimii Kristian Palotie.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista