Susijengin pelaaja ura oli vaakalaudalla koronan takia – ”On ollut ihan nättiä olla taas kentällä”

© Kuva: fiba.com

Puoli vuotta on pitkä aika odottaa. Italian kivikovassa Serie A:ssa ja Susijengissä vahvoja näyttöjä viime vuosina antanut Topias Palmi, 27, joutui viettämään puolivuotisen parkettien ulkopuolella koronaviruksen jälkitaudin vuoksi. Alkaviin karsintoihin Tampereen Pyrinnön heittäjä-ässä lähtee ylpeydellä ja nälkäisin mielin.

Palmin nykykunnosta parasta mahdollista kieltä kertoo se, että maajoukkuetauolle lähdettäessä hän on Korisliigan syyskauden seitsemänneksi paras ja kotimaisista pelaajista paras pisteidentekijä.

Kelpo meriitti mieheltä, joka oli helmikuun alusta elokuun loppuun kokonaan parketeilta poissa.

– On ollut ihan nättiä olla taas kentällä noin pitkän tauon jälkeen, Palmi hymähtää Koripalloliiton tiedotteessa.

– Ihan kauden alussa pelikunto ei ollut vielä ihan satasessa, vaikka omasta mielestäni olin ehtinyt treenaamaan jo pitkään. Meni vielä useamman viikon, että pääsin sellaiseen pelituntumaan, mikä mulla on nyt. Aika nopeasti se lopulta lihasmuistista palautui.

Oman vireensä löytäneestä Palmista hehkuu myös kiitollisuus. Koronaviruksen jälkitaudista toipuessa yksi mahdollisista skenaarioista oli uran loppuminen. Kauhuskenaario ei toteutunut.

– Kun oma vointi lähti treeni treeniltä paranemaan ja olo kohenemaan, oli aika selvää, että pelihommat jatkuu. Ylipäätään iso kiitos kuuluu Tampereen Pyrinnölle, että ottivat mut avosylin vastaan ja antoivat mahdollisuuden.

Palmi ansaitsi kannuksensa Suomessa juniorimaajoukkueikäluokkansa pistetykkinä, Tampereen Pyrinnön kevään 2014 mestarijoukkueen nuorena energiapelaajana ja lopulta kaudella 2017-18 kivikovan Kataja Basketin go to -pelaajana.

Palmin tie vei Joensuusta syksyllä 2019 Italiaan Euroopan parhaimpiin pääsarjoihin lukeutuvaan Serie A:han. Hänen ensimmäinen kautensa Cremonassa sujui opettelun merkeissä ja katkesi koronapandemiaan. Toisella kaudellaan Italiassa Palmi kellotti paikoin isojakin peliminuutteja, kunnes virus vei sairastuvalle.

– Eka Italian kausi oli kaikin puolin aika vaikea. Ammensin kuitenkin sen kauden aikana tosi paljon oppia, jonka avulla oli paljon helpompi lähteä mun toiseen kauteen, jolloin peli sujui jo tosi paljon paremmin. Silti samaan aikaan kummallakin kaudella tapahtui isoja koriksen ulkopuolisia asioita, mitä en ois todellakaan odottanut.

Merkittävää on senkin, että Italian vuosien aikana Topias löi läpi vahvuuksillaan myös Susijengissä. Opin ammentaminen Serie A:sta, jossa pelaajat ovat pykälää isompia, atleettisempia ja taitavampia kavensi virhemarginaalia.

– Omista edellisistä kansainvälisen tason peleistä on sen verran pitkä aika, että tulin tosi suurella mielenkiinnolla Susijengiin mukaan katsomaan, missä mennään, Palmi arvioi.

– Meillä on loistava kilpailutilanne 1-3-pelipaikoilla ja ihan jokainen pelaaja näissä treeneissä tahtoo pelata itselleen kokoonpanopaikan. Maajoukkueikkuna on aina paitsi kunnia jokaiselle pelaajalle edustaa maataan, myös iso näyteikkuna kansainvälisille kentille.

Torstaina Susijengiä odottaa aiemmin Globenina tunnettu Tukholman Avicii Arena ja siellä kymmentuhatpäinen kotiyleisö. Koska Globenissa on aiemminkin tehty suomalaista palloiluhistoriaa, on syytä kysyä Palmilta, onko hän valinnut pelinumeronsa, 41, Raimo Helmisen kunniaksi?

– Näin jälkikäteen ajateltuna totta kai Raipen kunniaksi, Ilveksen fanina tunnettu Palmi naurahtaa.

– Tai faktat on tylsempiä. Susijengiin tullessani Jammulla (Wilson) oli mun pelinumero ja mun piti lennosta keksiä uusi. Laitoin siihen kympin lisää ja päädyin Raipen numeroon.

Globenin derbyn kotijoukkue Ruotsi on väkivahva. Ruotsilla on kokoa – tukku 210-senttisiä pelaajia – ja taitoa – mm. viisikollinen pelaajia Espanjan pääsarjassa. Kun otetaan vielä huomioon Ruotsin viime vuosien arvokisakarsintapettymykset ja kymmentuhatpäinen kotiyleisö, on Susijengille syytä odottaa hikistä iltapuhdetta.

Mutta Palmi on luottavainen.

– Uskon, että ei tuu Ruotsille helppo ilta. Onhan se meidän peleissä nähty, että kun juna lähtee puksuttamaan oikeaan suuntaan, meitä on vaikea pysäyttää, hän linjaa.

– Nyt treenataan vielä pari päivää paikasta kokoonpanossa ja jos mut ryhmään valitaan, annan varmasti kaikkeni kentällä.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Suursuosikki Pietarin SKA:lla täysin järjetön kerroin!

+lisäetu vain Uhmapelaajille!