Miesten Suomen Cupin puolivälierät saatiin päätökseen. Jatkoon etenivät Lahti Basketball, Salon Vilpas ja Kauhajoki.

Miesten Korisliigan puolella kolmatta sijaa pitävä Kouvot tuli yllätetyksi pahan kerran miesten Suomen Cup -puolivälierissä. Kuudennen sijan haltija Lahti Basketball otti ja voitti yhdestä poikki olevan mittelön vierasreissulla. Tasaisen väännön päätteeksi merkittiin loppulukemat 92–96 Lahden hyväksi.

Vasta kolmatta otteluaan Lahdessa pelannut Zackery Bryant osoitti olevansa kentän kovimmalla korintekotuulella. Bryantin nimiin merkittiin 38 pistettä ja neljä koriin johtavaa syöttöä. Sekä kolmoset että vapaaheitot mies pudotti täydellisellä osumatarkkuudella.

Lisäksi vedossa oli nuori kotimainen nousija Eemi Luukkonen, joka sai tilastoihinsa merkinnät 11 pisteestä ja viidestä levypallosta.

Kouvojen parhaat pistemiehet puolestaan olivat Amir Hinton 25 pisteellä sekä Aapeli Syrjämäki 15 pisteellä ja seitsemällä levypallolla.

Vilpas voittoon yli 20 pisteellä

Salon Vilppaan ja KTP-Basketin ottelussa kohtasivat Korisliigan sijojen neljä ja viisi joukkueet eli kaikkein lähimpänä toisiaan taulukossa olevat osallistujat. Näin ei olisi välttämättä kuitenkaan helposti päätellyt lopputuloksesta. Kotikentällään pelannut KTP jäi vieraidensa jalkoihin 71–92-tuloksella.

Vilpas pelasi vain kahdeksan pelaajan kierrolla, mutta pelaajista peräti kolme ylsi vähintään 20:n arvoisiin pistesaldoihin. Marcus Lovett Jr. pusitti 25, ja Jeremiah Wood ja Bryan Griffin lisäsivät kumpikin pakkaan 20.

Pisteiden lisäksi korinalusekspertti Wood vakuutti myös muissa tilastosarakkeissa. Pelaajalle nimittäin merkittiin myös 13 levypalloa ja 11 koriin johtavaa syöttöä. Näin ollen hänen nimiinsä jäi niin sanottu triplatupla ja hurja 36:n tehokkuuslukema.

KTP:n riveistä erottui erityisesti Remu Raitanen, joka upotti 17 pistettä – siitäkin huolimatta, että kärsi vaikeuksia kaaren takaa – ja kahmi käsiinsä kuusi levypalloa.

Korisliigan kärkisijaa pitävä Kauhajoki ei kokenut kummoisia yllätyksiä kotikentällään. Tähän mennessä jo kymmenenneksi vajonnut Kataja Basket teki parhaansa, mutta isännät etenivät välieriin luvuin 81–61.

Kauhajoen kovin korintekijä ottelussa oli Lee Skinner, jolle merkittiin 21 pistettä ja 11 levypalloa. Vakuuttavasti esiintyivät myös Simeon Carter – 20 pistettä ja kymmenen levypalloa sekä Rene Rougeau, vain kahdeksan pistettä mutta pyöreät kymmenen syöttöä.

Katajan peli lepäsi pitkälti pelinjohtajaveteraani Jamar Wilsonin käsissä. Wilson iski tauluun näyttävät 21 pistettä, mutta työ ei tuonut toivottuja tuloksia.