Sudenpennuille kaksi turnausvoittoa Baltic Sea Basketball Cupissa

Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup tuli päätökseen keskiviikkona. Suomen joukkueet pelasivat toisiaan vastaan tyttöjen sarjoissa. Alle 16-vuotiaat pojat päättivät Tallinnan matkan voittoisaan harjoitusotteluun Audentesin urheilukoulua vastaan.

Baltic Sea Basketball Cupin 16-vuotiaiden poikien sarjan voittanut Suomi kohtasi harjoitusottelussa Audentesin lukiolaisjoukkueen, joka koostui 2003–05-syntyneistä pelaajista.

Tiistaina Latvian maajoukkueen kaatanut Audentes antoi keskiviikkona kovan vastuksen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueelle. Suomi oli terävimmillään ottelun alussa sekä loppuhetkillä, kun peliä ratkaistiin. Voittolukemiksi Suomelle kirjattiin lopulta 66–55 (30–27). Suomen 16-vuotiaat voittivat kaikki kolme Tallinnassa pelattua otteluaan.

– Hienoa, että turnausjärjestäjät olivat saaneet Audentesin mukaan. Tasoltaan vastustaja oli turnauksen kovatasoisin joukkue, jota vastaan pelasimme. Pystyimme myös pelaamaan turnauksen parhaimman pelin, joten oli hienoa päättää nousujohteinen turnaus voittoon. Toki edellisestä otteluista tutut haasteet riivasivat tänäänkin, kun menetimme palloa turhan heppoisasti. Meidän voiton avain oli tänään sekä koko tässä turnauksessa hyvä puolustuspään tekeminen, päävalmentaja Jyri Lohikoski summasi keskiviikon ottelua Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomen pistekärki oli jälleen tuttu kaksikko: Olavi Suutela (22/6) ja Elmeri Abbey (21/6/5) vastasivat kaksi kolmasosaa joukkueensa pisteistä.

Kaksikko rohmusi myös henkilökohtaisia palkintoja: Abbey valittiin koko BSBC-turnauksen MVP:ksi ja Suutela puolestaan Suomen MU16-joukkueen MVP:ksi.

Päävalmentaja Jyri Lohikoski oli tyytyväinen viikon antiin.

– Nämä ovat todella arvokkaita kokemuksia meidän pelaajille, joilta kansainväliset kokemukset ovat puuttuneet. Vaikka meillä valmentajilla on hyvä käsitys, missä junnukoris maailmalla menee, niin kaksi vuotta enemmän tai vähemmän on oltu radiohiljaisuudessa muiden maiden suhteen. Olemme pyrkineet kehittämään omaa ohjelmaamme – ennen kaikkea harjoittelua mutta myös pelitapaamme. On todella arvokasta, että pääsimme pelaamaan nämä kolme ottelua ja hyvät tulokset vahvistivat käsitystä, että tekemämme toimenpiteet ovat olleet oikeasuuntaisia.

– Tämä oli vuoden ensimmäinen maajoukkuetapahtuma ja on tärkeää saada palautetta tehdystä työstä. Vaikka voitimme kolme peliä, meillä on töitä vielä paljon edessäpäin tämän ohjelman aikana.

Toinen 18-vuotiaiden tyttöjen joukkueista voitti kaikki pelaamansa ottelunsa, sen sijaan toinen puolestaan joutui poistumaan parketeilta tappiot niskoissaan. Tänään voiton keskinäisestä ottelussa otti turnauksen voitosta voittoon seilannut Sudenpentujen joukkue lukemin 88–56.

– Joudun toistamaan itseäni: kun toteutamme yhdessä sovittuja asioita, pystymme pelaamaan molemmissa kenttäpäädyissä hyvällä tasolla. Turnaus osoitti, että perustamme on suhteellisen vankka. Oli hienoa nähdä, että leirillä ennen turnausta keskityimme paljon puolenkentän pelaamiseen ja olimme omaksuneet sen hyvin.

– On selvää, että kansainvälisten otteluiden arvoa ei voi mitata millään. Nämä pelit olivat näille pelaajille äärimmäisen tärkeitä – ja uskon, että näistä kokemuksista saadaan jalostettua taas paljon uutta voimavaraa seuraaviin yhteisiin tapahtumiimme. Nyt toivomme, että maailma palaa ennalleen ja tämä ikäluokka pääsee kilpailemaan ja mittaamaan tasoaan kansainvälisissä otteluissa tulevaisuudessa yhä enemmän, päävalmentaja Janne Hänninen niputti BSBC:n annin.

16-vuotiaiden tyttöjen joukkueet voittivat neljästä ottelustaan yhden, kun toinen joukkueista kaatoi Viron BSBC:n avauspäivänä. Keskiviikkona joukkueet kohtasivat toisensa – voiton vei aiemmat kohtaamiset hävinnyt joukkue lukemin 82–57.

Suurinumeroinen voitto nosti lopulta voiton ottaneen suomalaisjoukkueen turnauksessa korieron turvin toiseksi.

– Oli äärimmäisen tärkeää, että tämä ikäluokka sai kansainvälisiä otteluita tässä uravaiheessaan. Näiden otteluiden puute näkyi molempien joukkueiden suorittamisessa. Valitsevan maailmantilanteen takia pelaajat eivät ole päässeet pelaamaan kansainvälisiä otteluita. Yleensä tässä vaiheessa joukkueella on jo edelliseltä kesältä yhteisiä kokemuksia kv-pelaamisen alaisuuksista – onneksi kokemus näille pelaajille saatiin tarjottua viimein.

– Vilpittömät kiitokset Koripalloliiton suuntaan, että saimme mukaan kaksi joukkuetta ja kaikkiaan 20 pelaajaa. Uskon, että tämä kokemus sataa koko koripalloyhteisön laariin, kun pelaajat menevät takaisin seurajoukkueisiin ja sitä kautta tämä kokemus jalostuu myös kotimaan kentillä.

– Turnaus kertoi tuttuja asioita meille. Kun siirrytään kansainvälisiin peleihin, tilannekovuutta pitää nostaa ja pelaamista rakentaa enemmän sen kautta. Tätä työtä jatketaan nyt ennen ensi kesän EM-kisoja. Henkilökohtaisella tasolla meidän pitää hiota taitoa pelata kovemman temmon koripalloa etenkin hyökkäyspäässä, päävalmentaja Ilkka Palviainen summasi turnauksen antia.

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.