Susijengin kapteenilla ei ikä vielä paina – ”Voin olla hyödyksi joukkueelle”
Susijengin MM-karsintaehdokkaat julkaistiin tiistaina. Joukkueesta löytyy sekä nuoruutta että kokemusta. Yksi kokeneemman kaartin edustaja on kapteeni Shawn Huff, joka lukeutuu edelleen maajoukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon.
37-vuotiaalla Huffilla on allaan enemmän maajoukkuepelejä kuin edessä, mutta Huff pystyy edelleen tuomaan oman panoksensa joukkueelle.
– Näillä kilometreillä kysymys iästä nousee yhä uudestaan esille, mutta kyllä minulla on yhä edelleen sellainen fiilis, että voin olla hyödyksi joukkueelle, Huff naurahtaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– En ole enää pitkään aikaan juossut ja hypännyt niin kuin nuorena poikana, mutta pykälää hitaampanakin voi tehdä asioita tehokkaasti, kun pitää itsensä kunnossa ja ymmärtää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Susijengin MM-karsinnat jatkuvat helmikuun lopussa kaksoismaaottelulla hallitsevaa Euroopan mestari Sloveniaa vastaan.
– Sloveniaa vastaan pelatessa pitää olla joka kerta tosi tarkka. Niillä on sen verran kokemusta ja voittoja isoista arvokisoista, että se rutiini on tarttunut ihan varmasti jokaiseen pelaajaan kahdennettatoista miestä myöten, Huff arvioi.
Perusteesit helmikuun MM-karsintaikkunaan lähdettäessä ovat vanhat ja tutut: tiivis joukkuepuolustus. Huolellisuus pallon kanssa. Levypallopelaaminen. Rohkeus. Heittopaikkojen hyödyntäminen.
– Muistaakseni me heitettiin aika huonosti vuoden 2013 EM-kisoissa, kunnes vikassa matsissa Sloveniaa vastaan pistettiin sisään seitsemäntoista kolmosta 50 % osumatarkkuudella. Jos samanlaisen rallin saisi taas Sloveniaa vastaan päälle, se olisi ihan hyvä lähtökohta, Huff naurahtaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Markkasen Utahia vastaan tehtiin 156 pistettä
- Seagulls jatkaa taistoa – trilleri luvassa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- Mikael Jantusen Fenerbahce pahassa tappioputkessa – Euroliigan kärkipaikka uhattuna
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Tuomas Iisalon Memphisiä vietiin taas
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan
- LeBron James otti roolia – ei riittänyt
- Korisliigalta iso uutinen: merkittävä muutos ensi kaudelle
- Michigan on tämän vuoden March Madness voittaja – uskomaton tarina ykköstähdestä
- 25 ottelun pelikiellosta palannut Paul George – iso muutos
- Korihait passitti Hongan kesälaitumille
- Los Angeles Lakersille lisää synkkiä uutisia
- Kauhajoen Karhun kausi nolosti ohi
- Supertähti Luka Doncic loukkaantui NBA:ssa
- Jännitystä Giannis Antetokounmpon ja Bucksin välillä – ensi kesänä joukkueen vaihto?
- NBA:n mestaruustaistoon dramaattinen käänne?
- Awak Kuierilla ei riittänyt kultaan