Korisliigasssa pelattiin neljä ottelua. Ylemmässä jatkosarjassa voitot kirjattiin Vilppaalle sekä Kouvoille. Alemmassa jatkosarjassa pistetilejään kartuttivat BC Nokia ja Korikobrat.

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas piti Tampereen Pyrintöä onnistuneesti kyynärän verran takanaan. Vilpas piti pienen johtoaseman yllä ottelun alusta loppuun ja kaatoi vastustajansa lopulta 99–90.

Ottelun kovimmat tehoilijat voittajajoukkueen riveissä olivat 31 pisteen ja kymmenen levypallon malliesityksen antanut Bryan Griffin sekä nuori suomalainen takamies Perttu Blomgren, joka teki 13 pistettä ja jakoi kahdeksan koriin johtavaa syöttöä.

Pyrinnön riveissä lähes yliaktiivista korintekoa nähtiin kahdestakin suunnasta. David Gonzalvez iski tauluun 26 pistettä, ja Ike Smith vain pisteen vähemmän. Lisäksi Smithille merkittiin yhdeksän levypalloa.

Kouvot isännöi illan ottelussa sarjan kärkipaikkaa pitävää Kauhajokea. Kotijoukkue oli ottelussa pitkään niskan päällä, mutta Karhu onnistui nousemaan johtoon kolmannen jakson lopulla. Kouvot kuitenkin toipui tästä ja vei tärkeät sarjapisteet 80-77.

Kotijoukkueen Makuach Maluach teki täyden iltapuhteen korin alla. Hänelle kirjattiin tupla-tupla 19 pisteellä ja 12 levypallolla. Karhun Lee Skinner heitti ottelun korkeimman pistemäärän 23 pisteellä.

Kouvot nousi voitollaan toiselle sijalle 36 sarjapisteellä. Kauhajoki jatkaa sarjan kärjessä. Sillä on kasassa 46 pistettä.

Alemman jatkosarjan kärki pysyi ennallaan

BC Nokia pitää ailahteluistaan huolimatta yhä kiinni Korisliigan alemman jatkosarjan korkeimmasta paikasta. Kataja Basket kaatui tänään Joensuussa nokialaisille luvuin 81–92.

Voiton pääarkkitehtina työskenteli tällä kertaa joka paikan höylä Justin Pierce, jolle merkittiin 25 pistettä, kymmenen levypalloa ja viisi koriin johtavaa syöttöä.

Vedossa oli myös joukkuetoveri Kahron Ross, joka tilastoi 12 pistettä ja peräti 11 syöttöä.

Katajan riveissä sekä Nicholas Griffin että Rahlir Hollis-Jefferson ylsivät 17 pisteeseen. Korien alla edukseen erottui Mikael Laihonen, joka keräsi neljä pistettä ja kahdeksan levypalloa.

Lapuan Korikobrat sai illan ottelussa vieraakseen Lahti Basketballin. Ottelu oli tasainen ja johtoasema vaihtui tiuhaan tahtiin. Lopulta peli eteni aina jatkoajalle asti, jonka päätteeksi Kobrat pääsi juhlimaan voittoa 99-97.

Kotijoukkueen Andre Wesson Jr. säkitti 27 pistettä. Stokley Chaffee Jr. taisteli 25 pistettä ja 18 levypalloa. Vieraiden Antonio Ballard oli lähes pitelemätön. Hän pussitti 33 pistettä ja kaapi 23 levypalloa.

Voitollaan Kobrat kasvatti pistesaldonsa 22 pisteeseen ja on alemmassa jatkosarjassa toisena. LaBa on neljäntenä 20 pisteellä.