Honka nappasi tärkeän voiton Naisten Korisliigassa – PeKan pitkä tappiottomien otteluiden putki katki

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Ylemmän jatkosarjan voittajia olivat Kouvottaret ja ViVe. Honka voitti alemman jatkosarjan ainoan ottelun.
PeKa emännöi Kymenlaakson derbyssä Kouvottaria. Steveco Areenan 544 päinen yleisö pääsikin nauttimaan todellisesta trilleristä. Vierasjoukkue poistui lopulta Kotkasta voittajana 73-69 ja aiheutti samalla kotkalaisille ensimmäisen tappion sitten lokakuun.
PeKa kärsi ottelussa pallonmenetyksistä, joita kertyi joukkueelle 17. Kouvottaret pystyi pitämään pallosta huolta paremmin ja menetyksiä kertyi vain kymmenen.
Rashida Timbilla urakoi korin alla tupla-tuplan arvoisesti. Hänelle merkittiin 16 pistettä ja 16 levypalloa. Taeler Deer pelasi toisen ottelunsa kouvolalaisten paidassa tällä kaudella upottaen 19 pistettä ja keräten kahdeksan levypalloa. Naomi Davenport pussitti 16 pistettä ja kaapi 17 levypalloa.
PeKa on jo varmistanut ylemmän jatkosarjan voiton. Kouvottaret on toisena.
HBA-Märsky sai vieraakseen viime aikoina alavireisesti esiintyneen Vimpelin Vedon. Ottelu säilyi jännittävänä aivan loppuun saakka. Illan päätteeksi vierasjoukkue nappasi ylemmän jatkosarjan ensimmäisen voittonsa 90-88.
ViVe vei ottelussa levypallot nimiinsä. Niitä joukkueelle kertyi 45, kun kotijoukkue jäi 36 levypalloon.
Kym Royster oli ottelun pistekuningatar 24 pisteellä. Lisäksi hän nappasi 13 levypalloa. Anastasija Poduvanac säkitti 22 pistettä. Janette Aarnio heitti helsinkiläisille 22 pistettä.
HBA sijoittuu ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi. Vimpelin sijoitus on puolestaan viides.
Tapiolan Honka sai vieraakseen illan kierroksella Forssan Alun. Kotijoukkue nappasi selvän voiton 86-67. Samalla se varmisti pudotuspelipaikan.
Kotijoukkue teki helppoja koreja korin alta ja ratkaisi pelin sieltä.
Carmen Tyson-Thomas heitti 31 pistettä ja kaapi 14 levypalloa. Desiree Ramos säesti 21 pisteellä. Wendion Bibbins taisteli tupla-tuplan arvoisesti. Hänelle kirjattiin 22 pistettä ja 12 levypalloa.
FoA on tällä hetkellä toiseksi viimeisenä ja on vaarassa jäädä pudotuspelien ulkopuolelle. Honka pitää kiinni alemman jatkosarjan toisesta sijasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista