Susiladies-pelurin kovat pisteet eivät riittäneet voittoon

Helmi Tulonen oli jälleen Carugaten ykkösnimi, mutta tällä kertaa se ei riittänyt voittoon. Silja Viita pääsi Ruotsissa juhlimaan voittoa.
Helmi Tulosen 19 pistettä eivät riittäneet siivittämään Carugatea voittoon, kun se hävisi Udinelle 51-83 (24-39). Tulonen tilastoi lisäksi kuusi levypalloa ja kaksi syöttöä. Carugate on Serie A2:ssa yhdeksäntenä.
Ottelutilastot
Silja Viidan IK Eos palasi voittojen tielle Ruotsin liigassa voitettuaan Boråsin 91-85 (45-46). Viidan saaliiksi kirjattiin seitsemän pistettä, kolme levypalloa ja syöttö. Voitto ei kuitenkaan riittänyt pitämään IK Eosin pudotuspelihaaveita elossa, vaan joukkue tulee jäämään pudotuspelien ulkopuolelle.
Ottelutilastot
Marianne Kalinin Bembibre koki kotonaan niukan 59-60 (31-29). Kalin merkkautti viisi pistettä ja kahdeksan levypalloa.
Ottelutilastot
Ebba Pekosen Maresme jäi ensimmäisellä puoliajalla pahasti Racan jalkoihin hävitessään LF Challengessa 44-81 (13-36). Pekosen tilastoriville merkittiin kolme pistettä, syöttö ja riisto. Maresme on sarjassa viimeisenä.
Ottelutilastot
Saksassa pistettiin viime viikonlopun jälkeen runkosarja päätökseen aikataulusyistä, vaikka kaikkia pelejä ei saatu pelattua. Sofia Pelanderin Herner TC sijoittui runkosarjassa kolmanneksi. Anniina Äijäsen Royals Saarlouis oli kahdeksas selviten viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. Näin Elina Koskimiehen ja Anissa Poundsin edustaman Angels Nördlingenin kohtaloksi jäi jäädä ensimmäisenä joukkueena pudotuspelien ulkopuolelle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Dallas ja Lakers voittivat ilman superhankintojaan
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- Suomalainen koripallolegenda kuollut
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- LeBron James otti vastuuta – Luka Doncicin paluusta tietoa
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- Merkittävä voitto – suosikki uusiksi NBA:ssa?
- Lauri Markkasen kausi jatkuu murheiden keskellä
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa