Clevelandille elintärkeä voitto – Lauri Markkanen hyvässä iskussa
Kuva: Getty Images
Cleveland otti pakkovoiton kaataessaan New Yorkin viime yönä. Samalla se vankisti asemiaan itäisen konferenssin seitsemäntenä.
Lauri Markkanen heitti harvinaisen säästeliäästi, sillä hänelle kirjattiin vain kolme pelitilanneheittoa koko pelin aikana ja niistä kaksi upposi sisään. Vapaaheittoviivalta hän teki tarkkaa jälkeä upottamalla 5/6 ja pistesaaliiksi kertyi 10. Levypalloja käsiin päätyi yhdeksän. Clevelandin ykköspyssy oli Darius Garland, jolle kirjattiin myös 13 syöttöä.
Muiden itäisen konferenssin tulokset menivät myös Clevelandin kannalta suotuisasti. Chicago hävisi Miamille Zach LaVinen 33 pisteestä huolimatta ja Bulls on nyt kahden voiton päässä suorasta välieräpaikasta. Clevelandin niskaan hengittänyt Brooklyn hävisi Atlantalle Kevin Durantin (55/7) ja Kyrie Irvingin (31) pistetehtailusta huolimatta. Atlantan peliä pyöritti jälleen Trae Young (36/6/10). Atlanta on kahden voiton päässä Clevelandista, mutta Brooklyn putosi kymmenenneksi eikä voi nousta enää kuuden joukkoon.
Charlotte menetti myös mahdollisuutensa suoraan puolivälieräpaikkaan hävitessään Philadelphialle Joel Embiidin (29/14) siivittäessä joukkueensa voittoon. Klay Thompson (36) ja Jordan Poole (31) johdattivat Golden Staten takaisin voittojen tielle Utahia vastaan.
NBA:n viime yön tulokset:
Philadelphia-Charlotte 144-114
New York-Cleveland 101-119
Atlanta-Brooklyn 122-115
Chicago-Miami 109-127
Golden State-Utah 111-107
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot