Clevelandin alavire jatkui viime yönä ja putosi itäisessä konferenssissa kahdeksannelle sijalle Brooklynin pompatessa ohi.

Cleveland Cavaliers hävisi runkosarjansa toiseksi viimeisessä ottelussa Brooklyn Netsille 107-118 (54-62). Lauri Markkanen heitti 17 pistettä.

Nets hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta Cavaliers kiri kolmannen neljänneksen päätteeksi rinnalle ja ohitse. Päätösneljänneksellä Nets kuitenkin palasi takaisin piikkipaikalle tähtipelaaja Kevin Durantin johdolla.

Voitolla Nets nousi itäisen konferenssin seitsemännelle sijalle Clevelandin ohitse, joka putosi kahdeksanneksi. Konferenssin 7-10 sijoittuneet pelaavat play-in-turnauksessa, jonka myötä ratkaistaan kaksi viimeistä puolivälieräpaikkaa.

Ottelun pistekuningas oli Durant, joka mätti 36 pistettä, repi 5 levypalloa ja jakoi 5 syöttöä. Netsiltä onnistuivat myös Kyrie Irving (18/6/8 syöttöä) ja Bruce Brown (18/10/8/4 torjuntaa).

Markkanen pelasi 25 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 17 pistettä ja 4 levypalloa. Markkanen osui pelitilanneheittonsa 7/14, joista kolmoset 2/5, ja vapaaheittonsa 1/1.

Cavaliersin pistekärki oli 31 pistettä pussittanut Darius Garland. Markkasen lisäksi 17 pistettä heitti myös Evan Mobley.

Phoenixin meno jatkuu vakuuttavana voitettuaan Utahin Devin Bookerin jälleen viimeisteltyä ja Chris Paulin (16/6/16) tarjoillessa. Dallas murjoi Portlandin 50 pisteen erolla ja Luka Doncic tilastoi 29,5 minuutissa 39 pistettä, 11 levypalloa ja seitsemän syöttöä.

Giannis Antetokounmpo (30/12/8) oli jälleen Milwaukeen johtotähti Bucksin kaataessa Detroitin ja Toronton tehokaksikko Pascal Siakam (29/12/7) ja Gary Trent (26) tykittivät Houstonin kumoon Kevin Porterin (35/10) loistopelistä huolimatta. Trae Youngin (35) tehot eivät myöskään riittäneet Atlantan taipuessa Miamille.

NBA:n viime yön tulokset:
Detroit-Milwaukee 101-131
Washington-New York 92-114
Brooklyn-Cleveland 118-107
Toronto-Houston 117-115
Miami-Atlanta 113-109
Chicago-Charlotte 117-133
Dallas-Portland 128-78
Utah-Phoenix 105-111
Lakers-Oklahoma City 120-101