Kaivaako Doncic vielä ässän hihastaan?

NBA-kauden viimeinen välieräjoukkue selviää varhain maanantaina. Phoenix ja Dallas aloittavat oman ratkaisuottelunsa, game sevenin, 03.00 Suomen aikaa.
Vastakkain ovat Phoenix ja Dallas, joka on yllättänyt monet pystymällä viemään ottelusarjan huipennukseen. Erityisesti siksi, ettei Dallasin materiaalia pidetä kovin laajana: joukkue tunnetaan pitkälle Luka Doncicin joukkueena.
Eikä syyttä. Doncic on ollut pääosin sarjassa loistava. Hän on väläytellyt monipuolisuuttaan heittäjänä, pelinrakentajana ja jopa puolustuksessa. Mutta riittääkö edes Doncicin mahtipeli viemään Mavericksin välieriin? Todennäköisesti ei, sillä Phoenix on hiljakseen saanut monipuolisen heittopelinsä kuntoon. Luonnollisesti iso pistevastuu on ollut Devin Bookerin käsissä ja näin tulee olemaan myös maanantaiaamuna. Jos Phoenixin suurena tehtävänä on Doncicin pysäyttäminen, täytyy myös Mavsin hiljentää Booker.
Koripalloromantikot toivovat luonnollisesti, että ilman mestaruutta uransa aikana jäänyt Chris Paul menisi jälleen jatkoon ja pohjaan asti. Konkari on pelannut urallaan seitsemästi seiskapeleissä, voittaen niistä kolme ja häviten neljä: kolmen viimeisen seiskapelin jälkeen Paul on joutunut poistumaan lomille. Chris Paulille yön ottelu on joka tapauksessa massiivinen – unelma olisi voitolla vielä elossa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kreikka sai turpaansa – NBA-supertähti haastaa Susijengin
- Saksa nylki jälleen Susijengin
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Georgia on Susijengille vaikea haaste
- Tässä on Susijengin välierävastustaja EM-kisoissa
- Tässä Susijengin puolivälierän alkamisaika
- Veriviholliset kohtaavat EM-koriksen välierässä
- Sensaatio – Susijengi voitti Serbian ja meni jatkoon
- Historiaa – Lauri Markkanen puhui kylmänviileydestä
- Lauri Markkanen hehkutti – ”Ihan uskomaton jätkiltä”
- Murskaako Saksa jälleen Susijengin? – ”Siellä on paljon tarinoita”
- Totta se on – Susijengi EM-koriksen välieriin
- Sasu Salin kansalta tulleista palautteista – ”Merkitsee paljon”