Seagulls hankki kovan kotimaisen pelurin – ”Tosi hyvät fiilikset palata Suomeen”
Helsinki Seagulls on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 26-vuotiaan Okko Järven kanssa. 193-senttinen takamies edusti päättyneellä kaudella belgialaisseura Phoenix Brusselia yhteensä 24 ottelussa.
– Tosi hyvät fiilikset palata Suomeen ja juuri Seagullsiin. Viime kausi oli hyvin haastava sellaisten asioiden takia joihin ei edes itse pystynyt vaikuttamaan, niin tuntuu hyvältä aloittaa nyt uusi luku uralla, Järvi kommentoi Seagullsin tiedotteessa.
Tapiolan Hongan juniorijoukkueissa ensiaskeleensa kohti kotimaisen koripalloilun huippua ottaneen Järven CV:stä löytyy komeat 306 Korisliigan ottelua Hongan, Vilppaan, Espoo Unitedin ja Kauhajoen riveistä. Kahdeksan Korisliiga-kauden aikana hänen edustamansa joukkueet ovat edenneet finaaleihin kolmesti. Finaaleista tuloksena hänen palkintokaappiinsa on kertynyt 2 SM-hopeaa (Vilpas 2017, Kauhajoki 2021) ja 1 SM-kultamitali (Kauhajoki 2019).
Seagulls oli Järvelle monestakin syystä hyvä ja mielenkiintoinen vaihtoehto juuri nyt.
– Pääkaupunkiseudulle palaaminen pelaamaan on houkuttanut minua jo pitkään, niin nyt oli helppo päätös lähteä tähän mukaan. Seagulls osoitti suurta mielenkiintoa minua kohtaan ja aikaisempi yhteistyö päävalmentaja Jussi Laakson kanssa on sujunut erittäin hyvin, mikä teki päätöksen tekemisestä entistä helpompaa, Järvi kertoo.
Helsinki Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso on myös erittäin tyytyväinen tutun pelaajan saapumisesta mukaan joukkueen vahvuuteen.
– Mahtavat fiilikset, kun saimme Okon takaisin Suomeen ja erityisesti Seagullsiin! Henkilökohtaisesti minulla on erittäin hyvät muistot yhteistyöstä Okon kanssa, kun pääsimme vuonna 2019 nostelemaan Pantteria yhdessä. Sen jälkeenkin on muistoja Okon vahvuudesta, kun hän naulasi yhdessä matsissa meitä vastaan 46 pistettä.
– Okon tulon myötä kaaripelaamisemme taso nousee taas pykälän ylöspäin. Hän on pelaaja, joka pystyy luomaan etuja lähestymisiä vastaan ajamalla tai päättämään etuja heittotaitonsa turvin. Saamme joukkueeseemme myös koko ajan puolustuspäätään kehittäneen kovan kilpailijan, joka nostaa intensiteettiä myös harjoituksissamme, Laakso kuvailee Järveä.
Ennen siirtymistään Belgiaan Järvi valittiin Korisliigan Vuoden pelaajaksi 2021. Kyseisellä kaudella hän ansaitsi vakuuttavat 15.2 pistettä, 3.8 levypalloa ja 3.5 syöttöä ottelua kohden ollen merkittävässä roolissa Karhu Basketin hopeamitaliin johtanutta kautta.
– Tavoitteeni on kesällä laittaa itseni niin hyvään kuntoon, että palaan Korisliigaan parempana pelaajana kuin koskaan aikaisemmin ja pystyn auttamaan joukkuetta mahdollisimman hyvin. Suuntaan kohti syksyä hyvin ja erittäin odottavaisin mielin, Järvi iloitsee.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Lähde: Ben Simmons otti askeleen lähemmäs paluuta NBA:han
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”
- Victor Wembanyama väittää pystyvänsä järisyttävään ennätykseen
- Tulevaisuus on valoisa – tyttöjen maajoukkueelta upea EM-turnaus
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero