Suomalaispelaajalla hyvä ensikosketus ulkomaan kentille – ”Osoittautui täydelliseksi päätökseksi”
Anni Jämsä siirtyi kesken kauden Pyrinnöstä Italian Serie A2:ssa pelaavaan Torino Teen Basketiin. Loppukausi oli Jämsälle henkilökohtaisesti menestys, mutta samanaikaisesti joukkue jäi sarjassa viimeiseksi ja putosi.
Jämsä sai Torinosta tarjouksen tammikuussa ja päätti tarttua siihen. Serie A2:ssa saa olla yksi ulkomaalaisvahvistus ja Jämsä saikin paljon luottoa pelaten yhtä ottelua lukuun ottamatta jokaisessa vähintään 35 minuuttia ja kahdesti jopa koko ottelun. Tilastokeskiarvoikseen hän kirjautti 11 pistettä, 4,4 levypalloa, 3,2 syöttöä ja 1,7 riistoa.
– Lähtö tuli aika nopeasti ja tiesin, että siihen mahdollisuuteen pitää tarttua. Ei ollut helppoa lähteä kesken kauden, sillä Pyrintö on minulle tärkeä seura, mutta halusin lähteä ja se osoittautui täydelliseksi päätökseksi. Pystyin itselleni näyttämään, että pystyn pelaamaan tuolla tasolla ja ammattilaisena. Olen siitä kaikin puolin tosi iloinen, Jämsä kertaa kautta Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Täytyy vielä kiittää, että Suomessa oli auttavia käsiä, jotka mahdollistivat, että oli mahdollisuus lähteä. Oli kiva nähdä, että myös omin avuin voi päästä ulkomaille, hän jatkaa.
Sarjassa pelasi jo aiemmin Helmi Tulonen, joka edusti Carugatea. Jämsä konsultoikin Tulosta ennen siirtoaan.
– Olin Helmin kanssa jutellut aiemmin ja oli kiva huomata, että pystyn pelaamaan tuollaisessa roolissa.
Torino voitti Jämsän liittymisen jälkeen kaksi ottelua, mutta se ei riittänyt säilymiseen.
– Kokemuksena se oli lottovoitto, mutta harmittaa tietenkin, ettei joukkueena ylletty tavoitteeseen minkä takia vahvistusta vaihdettiin. Joukkue ei ollut voittanut kauden aikana yhtään peliä, kun menin sinne ja loppukauden aikana onnistuimme voittamaan kaksi peliä. Harmittaa, sillä mielestäni meillä olisi ollut mahdollisuudet myös säilyä, mutta sössimme tiukkoja pelejä. Siinä mielessä jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat.
– Voitot tuntuivat isoilta voitoilta, mutta oli ristiriitaista, ettemme sitten lopulta päässeet tavoitteeseemme. Siitä huolimatta se oli yhtä urani parasta aikaa.
Jämsä ei kohdannut haasteita, vaikka liittyi joukkueen mukaan kesken kauden.
– Ei ollut mitään ongelmia ja kaikki meni tosi hyvin. Meillä oli ihana joukkue tappioista huolimatta. Oli siistiä olla joukkueen mukana ja fiilis oli korkealla sekä treenasimme kovaa. Se oli tietenkin itselle iso haaste ja siinä oli ainoana ulkomaalaisvahvistuksena painetta onnistua. Koen, että osaltani meni tosi hyvin ja onnistuin roolissani.
Vaikka ensimmäinen kokemus ulkomailla oli antoisa, niin jatko ulkomaan kentillä on vielä auki.
– Ei sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu, mutta tässä on myös opiskelut menossa ja täytyy miettiä miten on järkevää edetä ja katsoa mitä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on tarjolla. Nälkä kasvaa syödessä ja näin, että pystyn pelaamaan tuollaisessa roolissa ja sarjassa. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Ihan lähitulevaisuuden suunnitelmana on tietenkin kesällä pelata 3×3 –pelejä, Jämsä heittää.
Anni Jämsän tilastot Italian Serie A2:ssa
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Lähde: Ben Simmons otti askeleen lähemmäs paluuta NBA:han
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”
- Victor Wembanyama väittää pystyvänsä järisyttävään ennätykseen
- Tulevaisuus on valoisa – tyttöjen maajoukkueelta upea EM-turnaus
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero