Suomalaisvalmentajien palkintovyöry Saksassa jatkuu – taas vuoden valmentajan palkinto
Tigers Tübingenin runkosarjan voittoon ja pudotuspeleissä finaaliin luotsannut Daniel Jansson on valittu Saksan ProA-sarjan vuoden valmentajaksi.
Janssonin valinnan myötä suomalaisvalmentajat putsasivat Saksan kahden ylimmän sarjatason valmentajavalinnat, sillä aiemmin Bonnin Tuomas Iisalo valittiin Bundesliigan vuoden parhaaksi valmentajaksi.
Nuorella joukkueella kauteen lähteneen Tigersin niskaan ei ennakkoon menestystoiveita ladottu, mutta Jansson yhdessä apuvalmentajansa Hussain Dassoukin kanssa luotsasi Tigersin sensaatiomaisesti ProA:n runkosarjan ykköseksi. Tigers eteni pudotuspeleissä aina finaaleihin saakka, mutta taipui kaksiosaisessa ottelussa Rostock Seawolvesille. Finaalipaikka olisi oikeuttanut nousuun Bundesliigaan, mutta Tigersin taloudellinen tilanne ei tällä kaudella mahdollistanut liigalisenssin hakemista.
Jansson jakaa kunnian valinnastaan pelaajille.
– Sanoin muistaakseni jo vuonna 2016, että vuoden valmentaja on aina se valmentaja, jolla on parhaat pelaajat. Mikään ei ole niistä ajoista muuttunut, Jansson aloittaa Koripalloliiton tiedotteessa.
– Se miten pelaajamme olivat valmiita uhraamaan omat agendansa sen eteen, että me yhdessä voisimme saavuttaa jotain isompaa, oli se syy miksi pelasimme kollektiivisesti paremmin ja ”ylisuoritimme” tämän kauden. Lopputuloksena minusta leivottiin vuoden valmentaja ja meidän pelaajastamme Ryan Mikesellista sarjan MVP, Jansson sanoo.
Kahdeksatta vuottaan Saksassa valmentaneelle Janssonille valinta vuoden valmentajaksi oli jo uran kolmas. Aiemmin hän on voittanut U19 Bundesliigan, NBBL:n, vuoden valmentajan tittelin sekä myös ProB:ssä. Nyt palkintorivi sai jatkoa ProA:n valinnalla.
– Enää puuttuu Bundesliigan vuoden valmentajan palkinto, Jansson naureskelee.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Lauri Markkaselle todella tyly selkäsauna – alku käsittämätön
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse