16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti olympiafestivaalit hienoon voittoon

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit päättyivät lauantaina Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen osalta, kun Sudenpennut voitti vaikeuksista huolimatta Slovenian niukasti 57-56 (29-25).
Suomi sai otteluun erinomaisen alun, kun toisen neljänneksen alussa Sudenpennut piteli hallussaan 17 pisteen johtoa 27-10. Slovenia tulistui ja aloitti julmetun kirin, jonka päätteeksi slovenialaiset tulivat rinnalle ja ohitse, parhaimmillaan 7 pisteen johtoon kolmannella neljänneksellä.
– Laadukas joukkue kuten Slovenia kairasi itsensä mukaan peliin. Sen jälkeen muutimme hieman puolustusstrategiaamme ja sen jälkeen olimme hienolla tavalla kollektiivisia hyökkäyspäässä, mikä häivytti tietynlaisen epävarmuuden meidän pelaamisesta, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi Koripalloliitontiedotteessa.
Suomi kiri kolmannen neljänneksen loppupuolella kerran tasoihin, mutta lopullinen ohimeno odotti päätösneljänneksen puolenvälin tienoille. Slovenian kiristä huolimatta Sudenpennut piti päänsä kylmänä loppusummeriin asti.
– Olen todella ylpeä pelaajista. Oli varmasti henkisesti vaikeaa, kun vastustaja tuli rinnalle ja ohi. Älyttömän hienoa, että turnauksen viimeisessä ottelussa löytyy vielä voimavaroja kammeta ohi ja takaisin kuskin paikalle.
Suomen pistekärki oli Chalina Mäkelä, jonka saldo oli 16 pistettä ja 5 levypalloa. Stella Jokela (12/6) esiintyi myös edukseen: hänen plus-miinus-tilastonsa oli vähän yli 31 minuutin peliajalla +17.
– Stella oli tietynlainen ankkuri meille molemmissa päissä kenttää.
Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi. Kaksi ensimmäistä ottelua päättyivät tappioihin, mutta loput kolme ottelua Sudenpennut juhli voittoa.
– Äärimmäisen tärkeä turnaus meille valmistautumisessa EM-kisoihin. Näillä joukkueilla pelaamisen intensiteetti ja pelikovuus on eri tasolla kuin PM-kisoissa. Turnauksena aikana kaksi ottelua ja yksi puoliaika me haimme, miten kilpailullisesti, fyysisesti ja intohimoisesti tätä peliä pitää pelata, jotta tällä tasolla pärjää, Palviainen aloitti kiteyttämisen.
– Meillä oli hieno kehityskaari ja pystyimme muuttamaan itsemme voittavaksi joukkueeksi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen pelit jatkuvat vielä kahdella harjoitusmaaottelulla Latviaa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. A-divisioonan EM-kisat käynnistyvät 19.8. Portugalissa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Pyrintö menetti tärkeän pelaajansa
- Lauri Markkaselle katkera tappio
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Pyrintö menetti tärkeän pelaajansa
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Lauri Markkaselle katkera tappio