Susijengillä vastassa Liettuan NBA-jättiläiset – ”Muuten tulee hikiset iltapuhteet”

Susijengin valmistavat maaottelut jatkuvat keskiviikkona ja torstaina, jolloin Liettua haastaa suomalaisvieraansa painiin NBA-jättiensä Domantas Saboniksen ja Jonas Valanciunaksen johdolla. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä korostaa, että Liettualla on paljon muitakin aseita arsenaalissaan kuin koko.
211-senttinen Sabonis ja 213-senttinen Valanciunas muodostavat Liettuan tämän hetken ylivoimaisen voimakaksikon, mutta vuoden 2015 EM-hopeamitalistin arsenaalissa on paljon muutakin kuin perinteistä kokoon perustuvaa voimakoripalloa.
Koripallo on Liettuassa kansallislajin asemassa ja tuttua on, että niin takapelaajat kuin isotkin miehet ovat monipuolisia pelaajia, joiden taito-ominaisuudet ja kyky toteuttaa pelisuunnitelmaa joukkueena ovat kohdillaan.
– Liettua pelaa sekoitusta perinteisestä voimakoriksesta useine skriini-actioneineen ja modernista miehen ja pallon liikkeeseen perustuvasta pelityylistä, Hanno Möttölä kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Palloa pelataan Sabonikselle ja Valanciunasille lähelle koria, josta isot pojat pyrkivät hyödyntämään valtavaa kokoaan 1-1-tilanteissa. Ulkopelipaikoilla laiturit ja takamiehet juoksevat kenttää aina, kun sille aukeaa mahdollisuus. Lisäksi liettualaiset ovat loistavia hyökkäyslevypalloissa.
Möttölän mukaan Liettua on erityisen vaarallinen päästessään vauhtiin ns. ”drive and kick”-pelaamisessaan, jossa haastetaan puolustajia kolmen pisteen kaarella, syötöt napsahtavat terävästi omille ja pallottomat pelaajat liikkuvat.
– Tätä rallia meidän ei pidä antaa heidän saada päälle, varsinkin, kun korin alle on parkkeerannut pari NBA:n huipputason isoa. Muuten tulee hikiset iltapuhteet.
Susijengi ja Liettua kohtaavat Kaunasissa keskiviikkona 10.8. klo 19.30 alkaen ja Vilnassa torstaina 11.8. klo 19.30 alkaen. Ottelut televisioidaan suorana JIM-kanavalla ja Ruutu-palvelussa.
Coach Möttölän tärpit: seuraa heitä
Domantas Sabonis (211 cm/26 v): ”Koripallolegenda Arvidas Saboniksen poika. Vasenkätinen. Viimeistelee tehokkaasti vasemman käden hyppyhookeilla sekä muilla hyvillä liikkeillä korin läheltä. Isänsä tapaan loistava syöttäjä isoksi pelaajaksi, jolta löytyy myös kohtuullinen kolmen pisteen heitto.”
Jonas Valanciunas (213/30): ”Todella iso sentteri. Valtavan kokonsa myötä poraa tiensä lähelle rautaa tai raudan yläpuolelle ja viimeistelee tehokkaasti pehmeällä touchilla. Loistava hyökkäyslevypallopelaaja.”
Marius Grigonis (198/28): ”Armoton heittäjä. Moderni combo-takamies, loistava heittäjä ja pystyy myös käyttämään palloskriinejä tehokkaasti. Pyrkii ajotilanteissa kovaa korille ja mielellään ns. ”rejectaa” palloskriinit, eli käyttää ne poispäin skriineistä.”
Liettuan maajoukkue, kesä 2022
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
4 | Eigirdas ZUKAUSKAS | 197 | 1992 | Tofas Bursa (TUR) |
9 | Ignas BRAZDEIKIS | 201 | 1999 | Zalgiris Kaunas (LTU) |
11 | Domantas SABONIS | 211 | 1996 | Sacramento Kings (NBA) |
13 | Rokas JOKUBAITIS | 193 | 2000 | FC Barcelona (ESP) |
14 | Martynas ECHODAS | 206 | 1997 | Umana Reyer Venezia (ITA) |
15 | Laurynas BIRUTIS | 213 | 1997 | Zalgiris Kaunas (LTU) |
17 | Jonas VALANCIUNAS | 213 | 1997 | New Orleans Pelicans (NBA) |
19 | Mindaugas KUZMINSKAS | 206 | 1989 | free agent |
21 | Gytis MASIULIS | 206 | 1998 | Bilbao Basket (ESP) |
30 | Kristupas ZEMAITIS | 192 | 1996 | BC Lietkabelis (LTU) |
31 | Rokas GIEDRAITIS | 200 | 1992 | Saski Baskonia (ESP) |
33 | Tomas DIMSA | 196 | 1994 | Treviso Basket (ITA) |
40 | Marius GRIGONIS | 198 | 1994 | Panathinaikos (GRE) |
43 | Lukas LEKAVICIUS | 181 | 1994 | Zalgiris Kaunas (LTU) |
51 | Arnas BUTKEVICIUS | 197 | 1992 | Lietuvos Rytas Vilna (LTU) |
Gediminas ORELIK | 200 | 1990 | Besiktas Istanbul (TUR) |
- Päävalmentaja Kazys MAKSVYTIS
- Valmentaja Kestutis KEMZURA
- Valmentaja Tomas RINKEVICIUS
- Valmentaja Giedrius ZIBENAS
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Kolmen Susiladies-pelaajan joukkueet EuroCupin pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utahille taas tappio
- NBA:n In-Season Tournamentin pudotuspelijoukkueet selvillä
- Naisten Korisliigan paikallisottelussa tylyt lukemat
- Seagulls vei Korisliigan kärkitaistelun murskaavasti
- Luka Doncic jälleen hurjalla pelipäällä – Milwaukeen superkaksikko vireessä
- Susijengillä hyvä arpaonni olympiakarsinnoissa – ”Yhdessä askeleen lähempänä unelmaa”
- Olympiakarsintojen isäntämaat valittu
- Susiladiesin superlupaus huimassa iskussa
- Luka Doncic jälleen hurjalla pelipäällä – Milwaukeen superkaksikko vireessä
- Susijengillä hyvä arpaonni olympiakarsinnoissa – ”Yhdessä askeleen lähempänä unelmaa”
- Lauri Markkanen loukkaantuneena – Utahille voitto
- NBA:n In-Season Tournamentin pudotuspelijoukkueet selvillä
- Olympiakarsintojen isäntämaat valittu
- Susiladiesin superlupaus huimassa iskussa
- Susijengiläiset hyvässä iskussa
- Seagulls vei Korisliigan kärkitaistelun murskaavasti
- Naisten Korisliigan paikallisottelussa tylyt lukemat
- ToPon vahva vire jatkuu Naisten Korisliigassa