NBA teki historiallisen päätöksen – menehtyneen Bill Russellin paita jäädytetään läpi sarjan

Viime kuussa menehtyneen Bill Russellin muistoa kunnioitetaan NBA:ssa. Russellin pelinumero 6 jäädytetään kaikkien joukkueiden toimesta.
Russellista tulee samalla ensimmäinen pelaaja, jonka paita on jäädytetty koko sarjan toimesta. Lisäksi kaikki NBA-pelaajat pitävät pelipaitansa oikeassa hihassa muistomerkkiä Russellin kunniaksi koko ensi kauden.
Tulevasta kaudesta lähtien, NBA-seurat eivät saa antaa numeroa 6 kenellekään pelaajalle. Ne pelaajat jotka ovat jo aiemmin pelanneet numerolla, saavat jatkaa numeron käyttämistä. Viime kaudella numerolla 6 pelanneita pelaajia oli yhteensä 25 – LeBron James mukaan lukien.
Russellia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana koripalloilijana. Hän voitti Boston Celticsin riveissä peräti 11 NBA-mestaruutta. Pelaamisen lisäksi hän oli myös aktiivinen ihmisoikeuksien puolesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden