Susijengi ja Israel kohtasivat edellisen kerran EM-kisatasolla 2015 Montpellierissä, jossa Israel antoi Susijengille oppitunnin kansainvälisestä pelitemposta ja pallonliikkeestä. Miehistöt ovat eläneet sittemmin, mutta yhä edelleen Israel pyrkii olemaan nopeampi, liikkuvampi ja huolellisempi kuin vastustaja.

Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Mikko Larkas matkusti puolitoista viikkoa sitten Georgian Tbilisiin seuraamaan Israelin valmistavaa maaottelua isäntäjoukkue Georgiaa vastaan. Tbilisissä käydyssä kori-ilottelussa Israel vei pisteet lukemin 104-96.

Israel ei esittänyt otteluissa ihmeitä – ainoastaan samaa peruspeliä mitä jo vuosikymmenten ajan.

– Vaikka tiesin Israelin nopeuden, hämmästyin silti siitä, kuinka paljon Israel käyttää paukkuja nopeaan hyökkäykseen ja nopeaan pallonliikkeeseen. Se on parhaimmillaan huikeaa katsottavaa, Larkas kehuu torstain MM-jatkokarsintavastustajaa Koripalloliiton tiedotteessa.

– Israel yrittää pelata hyvin samankaltaisella ajatuksella kuin me, eli saada pallon ja pelaajat liikkumaan. Kun kohtasimme edellisen kerran Pietarissa vuonna 2017, kumpikin joukkue rikkoi sadan pisteen rajan. Sanoisin meidän olevan vielä siinä tilanteessa, että voimme oppia jotain heiltä.

Israelin keihäänkärjen muodostavat maailmanluokan syöttäjäksi kehittynyt pelinrakentaja Tamir Blatt sekä NBA:ssa pelaava nuori iso mies Deni Avdija, joiden ympärille on rakennettu kymmenikkö täynnä roolipelaajia kovimmista eurooppalaisista sarjoista. Pähkinänkuoressa voi sanoa, että Israel pelaa vahvuuksillaan äärimmäisen kovalla rutiinilla.

– Meidän pitää olla hereillä ja fiksuja. Meidän on tiedettävä, mitä puolustetaan ja miten puolustetaan. On tiettyjä paikkoja, missä iskeä ja olla aggressiivinen, mutta esimerkiksi puolen kentän hyökkäyksessä Israel ”feikkaa” tiettyjä toimintoja, odottaa vastustajan tekevän virheen ja rokottaa sitten helpolla korilla, Larkas kuvailee.

– Kaiken avaimena on, että tiedostamme, mitä Israel haluaa tehdä ja pakotamme heidät pelaamaan staattista koripalloa.

Coach Larkaksen tärpit: seuraa heitä

Deni Avdija (206 cm/21 v): ”Erittäin monipuolinen pelaaja, kuin Luka Doncicin ’pikkuveliversio’ – ei yhtä pallodominantti, mutta eurooppalainen iso, joka pystyy käyttämään palloskriinin, ratkaisemaan korin alta ja heittämään kaukaa. Tosi moniulotteinen pelaaja.”

Tamir Blatt (190/25): ”Joukkueen moottori, erittäin hyvä pick and roll -pelaaja, todella hyvä syöttäjä. Tykkää lähettää jenkkifutistyyppisiä touchdown-syöttöjä kentän toiseen päätyyn. Tekee korinsa enimmäkseen kolmen pisteen heitoilla ja vapaaheitoilla”

Yam Madar (190/21): ”Avdijan ikätoveri juniorimaajoukkueajoilta. Ensi kaudella Euroliigaa pelaava 1-2-paikkojen takamies, joka pelaa todella korkealla moottorilla, puolustaa hyvin, hyökkää kovaa korille ja tekee pisteensä postaamalla, heittämällä ja ajamalla. Nostanut statustaan aikuisten maajoukkueessa tämän kesän aikana.”

Israel elokuun MM-jatkokarsintaikkunassa 22.-28.8.

#NimiPituusSyntynytSeura
1John DI BARTOLOMEO1831991Maccabi Tel Aviv (ISR)
4Roman SORKIN2081996Maccabi Tel Aviv (ISR)
6Tamir BLATT1901997ALBA Berlin (GER)
8Deni AVDIJA2062001Washington Wizards (NBA)
10Guy PNINI2001983Hapoel Holon (ISR)
11Yam MADAR1902000Partizan Belgrad (SRB)
12Rafael MENCO1991994Hapoel Holon (ISR)
14Noam DOVRAT1962002Hapoel Jerusalem (ISR)
20Idan ZAIMANSON2061995Hapoel Tel Aviv (ISR)
30Nimrod LEVI2081995Hapoel Galil Elion (ISR)
41Tomer GINAT2021994Levallois (FRA)
50Yovel ZOOSMAN1991998ALBA Berlin (GER)

Päävalmentaja Guy GOODES
Valmentaja Dror COHEN
Valmentaja Nadav ZILBERSTEIN

Susijengi ja Israel kohtaavat Tampereen Nokia Arenalla MM-jatkokarsintojen avausottelussa torstaina 25.8. klo 18.30 alkaen.