Susijengin EM-turnaus alkoi kirvelevällä 87-89 (79-79, 40-40)-jatkoaikatappiolla Israelille.

Susijengi aloitti ottelun vahvasti ja oli selvästi niskan päällä ensimmäiset 15 minuuttia. Lauri Markkanen johdatti Suomen ensimmäisellä neljänneksellä 11 pisteen johtoon 27-16 ja toisen Suomi aloitti myös vahvasti.

Parhaimmillaan Suomen johto oli 14 pistettä, mutta sen jälkeen hyökkäyspeli meni väkinäiseksi ja Israel sai tärkeitä onnistumisia. Israel kiri eroa kiinni ja pääsi lopulta tasoihin juuri ensimmäisen puoliajan viimeisellä sekunnilla.

Kolmas neljännes alkoi Suomen osalta tahmeasti. Hyökkäyspeli puuroutui ja meni väkisin yrittämiseksi Israelin tiukan puolustuksen pihdeissä. Israel pääsi parhaimmillaan seitsemän pisteen johtoon eikä Susijengi löytänyt aseita Israelin puolustuksen purkamiseksi. Erityisesti heittotykki Sasu Salin oli todella tiukoissa pihdeissä. Suomi joutui lähtemään päätösneljännekselle 58-61-tappioasemassa.

Viimeisen neljänneksen alussa Suomi sai hyvän vaiheen Alexander Madsenin ja Edon Maxhunin tärkeiden hyökkäys- ja puolustuspään onnistumisten ansiosta. Susijengi pääsi ensimmäisen 4,5 minuuttisen aikana kuuden pisteen karkumatkalle. Israel kiri eron kuitenkin kiinni ja edessä oli Susijengille tyypillisesti jännittävät loppuhetket.

Markkanen oli pitkään varjossa toisella puoliajalla, mutta nousi taas isoon rooliin ratkaisuhetkillä. Seitsemän pistettä viimeisillä minuuteilla nostivat Suomen jo voiton kantaan kiinni. Markkanen ei kuitenkaan onnistunut omassa viimeisessä hyökkäyksessä ja ratkaisun avaimet siirtyivät Israelin käsiin, mutta Gal Mekelin viime hetken nosto meni ohi ja näin mentiin jatkoajalle tilanteessa 79-79.

Jatkoajan alkuun Israel sai paremman alun ja pystyi pitämään johtonsa loppuun saakka. Markkanen piti Suomen pelissä mukana, mutta Israel ei antanut Suomelle tilaa ja ratkaisut olivat vaikeita. Lopussa Suomi syyllistyi helppoihin menetyksiin ja Israelin NBA-pelaaja Deni Avdija pussitti ratkaisevat pisteet.

Markkanen (33/12) oli Suomen paras pistemies ja häntä komppasivat Madsen (13) ja Maxhuni (11/6). Israelin ykkönen oli lopussa ratkaisijan rooliin noussut Avdija (23/15).

Suomi ei ehdi kauaa murehtia tappiota, sillä seuraava peli siintää jo lauantaina, kun vastassa on Puola. Ottelu alkaa kello 15.00. Elisa Viihde Viaplay ja V Sport+ esittävät ottelun suorana lähetyksenä.

Ottelutilastot