Yliopistojoukkue teki historiaa – heitti pelkästään kolmen pisteen heittoja pelissä ja niitä kertyi 111

Iowassa sijaitsevan Grinnellin yliopistojoukkue teki historiaa hiljattain heittämällä ennätysmäärän kolmen pisteen heittoja yhdessä pelissä.
Grinnell heitti pelkästään kolmen pisteen heittoja koko pelin ajan. Yhteensä pallo lähti ilmaan kaaren takaa peräti 111 kertaa. Aikaisempi yhden ottelun yritettyjen kolmen pisteen heittojen ennätys oli Troyn yliopistolla vuodelta 1992, jolloin Troy heitti 109 kolkkia.
Grinnell sai kolmen pisteen heitoistaan 40 sisään voittaen Emmaus Bible Collegen 124-67. Loput neljä pistettä tulivat vapaaheittoviivalta. Joukkueella ei ollut ottelussa yhtään kahden pisteen heittoyritystä.
Kyseessä ei ole Grinnellin tapauksessa mikään erikoisuus, sillä sen peli pohjautuu filosofiaan, jossa pyritään saamaan pallo ilmaan mahdollisimman nopeasti kolmen pisteen viivan takaa. Lisäksi peliajatukseen kuuluu jatkuva koko kentän prässi ja rynniminen hyökkäyslevyille.
Grinnell on aiemminkin yltänyt ennätyskirjoihin, sillä joukkueella on nimissään NCAA:n ennätys onnistuneista kolmen pisteen heitoista, kun vuonna 2018 joukkue paukutti 42 sisään – silloinkin Emmaus oli vastaanottavana osapuolena.
Grinnellin entinen takamies Jack Taylor pitää hallussaan NCAA:n yhden ottelun piste-ennätystä, kun hän heitti vuonna 2012 peräti 138 pistettä yhdessä ottelussa.
Grinnell pelaa NCAA:n III-divisioonassa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Kärkijoukkueet vahvoja Naisten Korisliigassa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utahille taas tappio
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Kolmen Susiladies-pelaajan joukkueet EuroCupin pudotuspeleihin