Utah osana jättikauppaa – supertähti Russell Westbrook siirtyy Utahiin
Utah Jazz oli viime yönä osana kolmen joukkueen ja yhteensä kahdeksan pelaajan kauppaa. Samalla kokoonpanonsa myllännyt Jazz hävisi viime yönä selkeästi Minnesotalle.
Utah hankki Lakersista Russell Westbrookin, Juan Toscano-Andersonin, Damian Jonesin ja vuoden 2027 Lakersin ensimmäisen kierroksen varausvuoron. Kaupassa mukana ollut Minnesota sai Utahista Mike Conleyn, Nickeil Alexander-Walkerin ja kolme tulevaisuuden toisen kierroksen varausvuoroa. Lakers puolestaan sai Minnesotasta D’Angelo Russellin sekä Utahista Malik Beasleyn ja Jarred Vanderbiltin.
Westbrookin ei kuitenkaan odoteta jäävän Utahiin, sillä osapuolten arvioidaan ostavan hänen sopimuksensa ulos.
Kokoonpanomuutokset näkyivät karulla tavalla myös Jazzin viime yön ottelussa, kun se hävisi Minnesotalle 118-143. Neljännen jakson huilannut Lauri Markkanen heitti 21 pistettä, otti viisi levypalloa ja antoi kolme syöttöä. Minnesotalta parhaille pisteille pääsivät Anthony Edwards (31) ja Jaylen Nowell (30).
Muissa otteluissa Kyrie Irving teki debyyttinsä Dallasissa, kun hän heitti 24 pistettä Dallasin voittaessa vieraissa Clippersin.
Bostonilta yksikään pelaaja ei yltänyt 20 pisteeseen, mutta kuuden pelaajan yltäessä kaksinumeroisille, se riitti voittoon Philadelphiasta.
Damian Lillard (33/10/11) oli Portlandin sankari, kun hän johdatti joukkueensa voittoon Golden Statesta Jordan Poolen (38) ja Klay Thompsonin (31) vahvoista peleistä huolimatta. Houstonin Jalen Greenin (41) tehoilta jäi laihaksi lohduksi, kun Sacramento nappasi De’Aaron Foxin (31) siivittämänä voiton. Pascal Siakam (37/10) liekitti Toronton voittoon San Antoniosta ja Bam Adebayo (38/9) oli kuumin miamilainen Indiana-voitossa.
NBA:n viime yön tulokset:
Cleveland-Detroit 113-85
Washington-Charlotte 118-104
Boston-Philadelphia 106-99
Miami-Indiana 116-111
Toronto-San Antonio 112-98
Houston-Sacramento 128-130
Utah-Minnesota 118-143
Clippers-Dallas 110-104
Portland-Golden State 125-122
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä