LeBron Jamesilta komeita sanoja Lauri Markkasesta – “Olen aina pitänyt hänestä”

Lauri Markkanen esiintyi viime yönä ensimmäistä kertaa NBA:n tähdistöottelussa. Suomalaisen otteet ovat tämän kauden aikana saanut runsaasti kehuja ja hänen ylistäjiin on liittynyt myös supertähti LeBron James.
James valitsi yhdessä Giannis Antetokounmpon kanssa huutoäänestyksellä omat joukkueensa. Vaikkei James valinnut Markkasta omaan joukkueeseensa, niin hän on ollut vaikuttunut suomalaisen urakehityksestä.
– Luulen, että kyse on enemmän ja enemmän tilaisuudesta. Lahjakkuus on aina ollut siellä jo siitä lähtien, kun hän tuli Arizonasta. Bulls varasi hänet ja näit sen lahjakkuuden. Sitten hän meni Clevelandiin ja näit lahjakkuuden sielläkin. Nyt hän on keskipiste täällä Utahissa. Nyt hän pystyy näyttämään taitonsa, mutta hän pystyy esittelemään sitä entistä enemmän, sillä he pelaavat hänen kauttaan, joten hän pystyy näyttämään taitojaan entistä useammin, James kehui Salt Lake City Tribunen mukaan.
Jamesin mukaan hän iski silmänsä suomalaiseen jo hänen pelatessaan yliopistossa.
– Olen aina pitänyt hänestä, sillä hän piti LeBron-kenkiä. Hän on aina ollut mukava minulle, James totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia