Tuomas Iisalon Bonn järjesti jättipaukun Mestarien liigassa – Teneriffalle kirvelevä tappio
Tuomas Iisalon ja Bonnin voittokulku jatkui, kun saksalaisjoukkue eteni Mestarien liigan finaaliin. Suomalaisfinaali jää kuitenkin näkemättä, kun Sasu Salinin Teneriffa taipui Hapoel Jerusalemille.
Teneriffa lähti Final Four -lopputurnaukseen hallitsevana mestarina, mutta joutui tunnustamaan jännittävien vaiheiden jälkeen Hapoel Jerusalemin paremmakseen numeroin 69-68 (34-30). Teneriffa oli kolmannella neljänneksellä jo 15 pistettä perässä, mutta nousi päätösjakson vahvalla esityksellä rinnalle ja ohi. Ratkaisuhetkillä Jerusalem sai kuitenkin omat heittonsa sisään ja pääsi juhlimaan finaalipaikkaa.
Salin heitti ottelussa kolme pistettä, otti kaksi levypalloa ja antoi neljä syöttöä.
Ottelutilastot
Jännitysnäytelmä nähtiin myös Bonnin kohdatessa lopputurnauksen isäntäjoukkue Malagan. Bonn oli lähes koko ottelun hivenen niskan päällä ja johti peliä parhaimmillaan 13 pisteellä. Malaga kairasi kuitenkin fanaattisen kotiyleisönsä turvin itsensä takaisin peliin ja sai viimeiseen hyökkäykseen voitonavaimet käsiinsä. Kendrick Perryn kolmen pisteen heitto jäi kuitenkin rautaan ja Bonn pääsi juhlimaan finaalipaikkaa 69-67 (41-31)-voitolla.
– Mottomme on ”löydä keinot voittaa”. Tämä oli meille vaikea peli eivätkä asiat aina menneet haluamallamme tavalla, mutta löysimme keinot voittaa. Selittelyn sijaan löydämme keinot miten voitamme pelejä ja nämä pelaajat on rakennettu sillä tavalla, Iisalo kiitteli ottelun jälkeen.
Ottelutilastot
Finaalissa kohtaavat näin ollen Hapoel Jerusalem sekä Bonn. Pronssiottelu käydään puolestaan Teneriffan ja Malagan välillä. Teneriffalla on kalavelkoja maksettavanaan, sillä joukkueet kohtasivat myös Espanjan Copa del Rey’n finaalissa, ja tuolloin Malaga oli vahvempi. Sijoitusottelut pelataan sunnuntaina.
Saksan ProA:n pudotuspeleissä on jännittävä tilanne, kun Daniel Janssonin ja Aatu Kivimäen Tigers Tübingen on 2-2-tasatilanteessa Eisbären Bremerhavenin kanssa.
Tigers siirtyi otteluparissa 2-1-johtoon voitettuaan kotikentällään 103-80 (60-42). Kivimäki oli hyvässä iskussa viimeistellessään 13 pistettä, kaksi levypalloa ja neljä syöttöä.
Ottelutilastot
Bremerhaven kuittasi otteluparin tasoihin kotikentällään voittamalla 100-93 (52-35). Kivimäki oli jälleen loistoiskussa 24 pisteen ja viiden syötön tilastoilla. Viides ja ratkaiseva ottelu pelataan sunnuntaina.
Ottelutilastot
Luukas Vaaran Phoenix Hagen puolestaan hävisi kolmannen kerran Vechtalle runkosarjan voittajan ollessa parempi 95-74 (60-36). Vaara heitti ottelussa seitsemän pistettä, joka oli samalla hänen kauden piste-ennätyksensä.
Koko kauden keskiarvoikseen Vaara tilastoi 1,2 pistettä ja 1,0 levypalloa.
Ottelutilastot
Topias Palmin 23 pistettä jäi ilman palkintoa, kun Craiova taipui Voluntarille 61-76 (35-41). Palmi nappasi lisäksi viisi levypalloa ja riiston. Shawn Hopkins sai tilastoihinsa kaksi pistettä, kolme levypalloa ja syötön. Tappion myötä Craiovan lopulliseksi sijoitukseksi tuli kuudes.
Ottelutilastot
Itävallassa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden on kääntänyt välieräsarjan Flyers Welsiä vastaan 0-1-tappioasemasta 2-1-johtoon.
Swans tasoitti otteluvoitot hakemalla paikallisvastustajastaan Welsistä niukan 92-84 (49-42, 76-76)-jatkoaikavoiton.
Ottelutilastot
Swans varmisti kotiedun takaisin itselleen voittaen kolmannen kohtaamisen 81-71 (44-33). Swans johtaa nyt ottelusarjaa 2-1 ja finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Ottelutilastot
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn