Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa EM-kisat Turkissa
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa lauantaina 1.7. A-divisioonan EM-kisat Turkin Konyassa. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa Slovenia, Tshekki ja Saksa.
Sudenpentujen valmistautumisjakso on ollut tiivis, kun kisat alkavat jo harvinaisen aikaisin heinäkuun alussa. Takana on tammikuun Baltic Sea Cupin lisäksi kaksi Serbia-maaottelua, Södertäljen PM-kisoissa haalittu PM-hopeamitali sekä kaksi harjoitusottelua Turkkia vastaan.
– Meillä on erittäin aktiivisesti puolustava ja liikkuva joukkue, joka omaa kivan laajalti kolmen pisteen heittovoimaa. Ja totta kai meillä on keihäänkärkenä Elina Aarnisalon kyky olla alati vaarallinen yksilötasolla, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Hellman asetti jo alkukesästä joukkueelle kolme kriittistä menestystekijää: kollektiivinen levypallopelaaminen, puolustuksen aloitteellisuus ja siirtymäpelaaminen.
– Tekemällä yhdessä onnistuneesti töitä näiden asioiden parissa, pelaamme koko kentän vauhdikasta koripalloa. Tärkeimpänä yksittäisenä asiana on tuloksellinen pärjääminen levypallopelissä ja siinä onnistuessa olemme antaneet itsellemme aina todella hyvän mahdollisuuden voittaa ottelun.
Suomen kanssa samassa D-alkulohkossa pelaavat Slovenia, Tshekki ja Saksa. Avauspelissä lauantaina klo 21:30 vastaan tulee Slovenia, johon ensimmäisenä vastustajana on jo tutustuttu tarkemmin.
– Slovenialla on tässä ikäluokassa erittäin kyvykäs ryhmä, joka kuuluu mitalisuosikkeihin. He pelaavat voimakorista, jossa he pyrkivät paljon post up -tilanteisiin eri pelaajille; myös heidän takapelaajille. Haasteena on, että pystymmekö pärjäämään korinalustaistoissa ja estämään heidän pallon toimittamisen korin lähelle. Ja vastaavasti voittaa siirtymäpelaaminen.
– Tshekki ja Saksa ovat ennakkoon pitkälti samalla viivalla meidän kanssa. Jos Slovenia on lohkon ennakkosuosikki, niin sen jälkeen sijoitukset jaetaan kolmen tasaisen joukkueen kesken.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, EM-kisat 2023, Turkki
| # | Sukunimi | Etunimi | Seura |
| 3 | Mäkelä | Amanda | Peli-Karhut |
| 4 | Sahuri | Ella | Lahti Basketball |
| 5 | Ristola | Emma | Tapiolan Honka |
| 7 | Aarnisalo | Elina | Kangoeroes Mechelen (BEL) |
| 8 | Arial | Esther | HBA |
| 9 | Helminen | Milja | Hyvinkään Ponteva |
| 11 | Merivirta | Edit | HBA |
| 12 | Tuomi | Wilma | HBA |
| 13 | Jokela | Stella | Tapiolan Honka |
| 15 | Lohko | Peppi | Lahti Basketball |
| 21 | Ahervuo | Enni | Tapiolan Honka |
| 22 | Onnela | Lilli | ToPoLa |
Päävalmentaja Niko Hellman
Valmentaja Janne Hänninen
Valmentaja Tuomas Rahkonen
Valmentaja Reetta Hämeenoja
Fysioterapeutti Erika Pakkala
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen