Susijengi saa vastaansa tutun vastustajan – ”Haluamme parantaa entisestään”

Susijengi pelaa viimeisen kotimaaottelunsa ennen Aasian MM-kisoja keskiviikkona 9.8., kun omaan olympiakarsintaturnaukseensa valmistautuva Viro saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään vieraaksi.
Teemu Rannikon mukaan keskiviikon ottelu on ennen kaikkea tuiki tärkeä tilaisuus hioa omaa yhteispeliä taas yhden ottelun verran.
Jukka Toijalan valmentamalle Virolle myönnettiin keväällä yksi tämän kesän olympiaesikarsintaturnausten isännyyksistä.
Vaikka Viron karsintakokoonpanossa on muutamia poissaoloja avainmiehistön osalta, joukkue osoitti iskuvoimaansa viime viikolla nujertamalla Unkarin kahteen kertaan.
– Viro lähtee olympiakarsintoihin pitkälti samalla kokoonpanolla, jolla he pelasivat MM-karsintoja viime syksynä ja talvena. Kristian Kullamäe on tämän ryhmän ykköspelaaja ja heidän pelinsä pyörii hänen johdollaan, Susijengin valmentaja Teemu Rannikko kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Viro on asettunut Susijengiä vastaan lukuisia kertoja viime vuosina miesten maajoukkuetasolla. Suomi on ollut näissä otteluissa ylivoimainen ja kukistanut Viron nyt jo seitsemän kertaa peräkkäin. Viron edellinen voitto Suomesta kirjattiin heinäkuussa 2007.
Tästä huolimatta Viro on kerrasta toiseen onnistunut kiusaajan roolissaan Susijengiä vastaan – viimeksi viime elokuussa Saku Suurhallissa, missä Sasu Salinin viime hetken kolmoset auttoivat Susijengin MM-karsintavoittoon.
– Viro pelaa fyysistä ja kollektiivista koripalloa. Erityisesti laiturin paikoilta löytyy hyviä, urheilullisia ja kovaa pelaavia pelaajia, Rannikko toteaa.
– Viro haluaa puolustaa koko kentällä ja he ampaisevat kovaa hyökkäyslevypalloihin. Unkaria vastaan Viro pelasi paljon pienellä viisikolla, mikä tuo aina kentälle omat haasteensa.
Rannikon mukaan Susijengin fokus on kuitenkin ennen kaikkea omassa joukkuepelaamisessa.
– Pelasimme perjantaina hyvän ottelun, mutta haluamme parantaa entisestään ja tuoda lisää elementtejä kumpaankin kenttäpäätyyn. Meillä ei ole hirveästi pelejä eikä treenejä alla, joten pitää ottaa jokaisesta päivästä kaikki irti.
Coach Rannikon Viro-tärpit
Kristian Kullamäe (194 cm/24 v): ”Viron johtava pelaaja ja heidän ykkösmiehensä marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa. Kullamäe pelaa paljon palloskriinejä ja on joukkueen paras syöttäjä.”
Artur Konontsuk (200/23): ”Fyysinen, tyylikäs 3- ja 4-paikkojen pelaaja. Erittäin hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka vie mieluusti pienemmät pelaajat kolmen sekunnin alueelle. Häntä ei voi jättää vapaaksi.”
Henri Drell (205/23): ”Tiedossa on Drellille ensimmäinen peli tänä kesänä. Drell haluaa ennen kaikkea tehdä koreja ja käyttää paikkansa. Kova urheilija ja erityisen vaarallinen avoimella kentällä.”
Viron maajoukkue Suomessa 9.8.2023
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2023-24 |
0 | Henri DRELL | 205 | 2000 | Windy City Bulls (G-League, USA) |
2 | Sander RAIESTE | 205 | 1999 | Saski Baskonia (ESP) |
3 | Kaspar TREIER | 205 | 1999 | Polisportiva Dinamo (ITA) |
5 | Siim-Markus POST | 184 | 1997 | free agent |
7 | Mikk JURKATAMM | 196 | 2000 | BC Kalev/Cramo (EST) |
8 | Mihkel KIRVES | 200 | 1996 | BC Kalev/Cramo (EST) |
10 | Hugo TOOM | 200 | 2002 | BC Kalev/Cramo (EST) |
13 | Kregor HERMET | 205 | 1997 | BC Kalev/Cramo (EST) |
14 | Taavi JURKATAMM | 204 | 1997 | free agent |
18 | Kasper SUURORG | 200 | 2002 | Joventut Badalona (ESP) |
23 | Leemet BÖCKLER | 198 | 2001 | BC Kalev/Cramo (EST) |
25 | Joonas RIISMAA | 199 | 2002 | Brindisi (ITA) |
34 | Artur KONONTSUK | 200 | 2002 | CB Granada (ESP) |
77 | Kristian KULLAMÄE | 194 | 1999 | Bilbao Basket (ESP) |
- Päävalmentaja Jukka TOIJALA
- Valmentaja Indrek REINBOK
- Valmentaja Heiko RANNULA
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron James on jo sillassa – tuplatuplasta ei apua