Susijengi kohtaa yllätysvalmiin Japanin – ”Erinomainen avoimen kentän joukkue”

Susijengi jatkaa MM-otteluitaan sunnuntaina kohdatessaan lohkon isäntämaa Japanin. Japani aloitti omat ottelunsa Susijengin tavoin tappiolla.
Okinawan MM-alkulohko E:n isäntäjoukkue Japani on pienikokoinen, mutta huolellisesti yhteen pelaava ryhmä täynnä erinomaisia kaukoheittäjiä kahdella maailmanluokan atleetilla ryyditettynä. Hanno Möttölän mukaan parhaat aseet Japanin peittoamiseksi ovat maltti, joukkuepelaaminen ja fyysisyys.
Valmistavissa maaotteluissaan Japani ehti kaataa tottuneet MM-kisakävijät Etelä-Korean ja Uuden-Seelannin sekä taivuttaa Afrikan kestomenestyjän Angolan tahtoonsa.
Kaikissa hakemissaan voitoissa Japani rokotti vastustajiaan surutta sekä avoimella kentällä että kaaren takaa ja onnistui hämmentämään kilpakumppaninsa arvaamattomalla joukkuepuolustuksellaan.
– Hyökkäyspäässä Japani on erinomainen avoimen kentän joukkue, joka on täynnä paitsi hyviä, myös eliittitason heittäjiä. Japanin palloton liike on niin ikään erinomaista, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä ennakoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Koska Japani ei ole erityisen isokokoinen joukkue, he yrittävät sekoittaa vastustajan ajattelua turvautumalla puolustuksessa muun muassa erinäköisiin paikkaprässeihin ja ainakin kolmeen erilaiseen palloskriinipuolustukseen.
Kaaoskoripalloa pelaavien joukkueiden parissa toimii kaikkein parhaiten maltti, muistuttaa Möttölä.
– Kun vastassa on tuollainen joukkue, asiat täytyy pitää mahdollisimman yksinkertaisina. Perjantain myöhäisottelun ensimmäisellä puoliskolla Saksa jauhoi suhteellisen helpon näköisesti Japanin puolustuksen rikki terävillä syötöillä ja leikkauksilla, hän kertoo.
– Saksa tarjosi meille tavallaan valmiin reseptin Japanin hoitamiseksi. Tärkeintä on taas pelata meidän omaa peliämme ja olla se aloitteellinen, fyysinen joukkue.
Coach Möttölän tärpit: seuraa heitä
Yuta Watanabe (206 cm/28 v): ”Erinomainen pelaaja, jos hänen annetaan olla erinomainen. Työntää palloa hyvin eteenpäin omista levypalloista, haluaa ja saa ratkaista. Ei hae eikä halua kontaktia, joten meidän pitää olla fyysisiä ja laittaa painetta häntä vastaan.”
Yudai Baba (195/27): ”Watanaben kanssa joukkueen paras urheilija. Heittänyt viime vuosina hyvillä tilastoilla NBA:n kehitysliigassa, mutta hakee ennemminkin suoria ajolinjoja ja päättää ajonsa korkealta raudan yläpuolelta.”
Keisei Tominaga (188/22): ”Ollut valmistavissa maaotteluissa Japanin paras pelaaja. Nebraskassa seniorivuotta aloittava konferenssin tähdistöviisikkovalinta, joka on ottanut keskimäärin kaksitoista kolmosheittoyritystä per ottelu. Jokainen kerta, kun hänellä on pallo, on uhka. Emme saa päästää häntä kuumaksi.”
Japani MM-kisoissa 24.8.-10.9.2023
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2023-24 |
2 | Yuki TOGASHI | 167 | 1993 | Chiba Jets (JPN) |
5 | Yuki KAWAMURA | 172 | 2001 | Yokohama B-Corsairs (JPN) |
6 | Makoto HIEJIMA | 191 | 1991 | Utsunomiya Brex (JPN) |
12 | Yuta WATANABE | 206 | 1994 | Phoenix Suns (JPN) |
18 | Yudai BABA | 196 | 1995 | Texas Legends (D-League, USA) |
19 | Yudai NISHIDA | 190 | 1999 | SeaHorses Mikawa (JPN) |
24 | Josh HAWKINSON | 208 | 1995 | Shinsu Brave Warriors (JPN) |
30 | Keisei TOMINAGA | 188 | 2001 | Nebraska (NCAA) |
31 | Shuta HARA | 187 | 1993 | Chiba Jets (JPN) |
75 | Soichiro INOUE | 201 | 1999 | Sun Rockers Shibuya (JPN) |
91 | Yutaka YOSHII | 196 | 1998 | Alvark Tokyo (JPN) |
99 | Hiroya KAWASANADA | 204 | 1998 | Shiga Lakes (JPN) |
Päävalmentaja Tom HOVASSE
Valmentaja Corey GAINES
Valmentaja Geoffrey KATSUHISA
Valmentaja Yoshio SASA
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalaisvalmentajalle jatkosopimus Saksaan – ”Tahdon nähdä, kuinka kauas voimme päästä”
- Susiladies-pelaaja toivoo vuoristoradan loppua – ”Uskon itsekin tasaisempaan kyytiin”
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin kausi WNBA:ssa päätökseen
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä