Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa

Alexander Madsenin vahva peli piti VEF Riian jatkohaaveet elossa Mestarien liigassa ja Sasu Salin vei oman ennätyksensä uudelle sataluvulle.
VEF Riika ja Teneriffa iskivät yhteen Latvian pääkaupungissa ja VEF piti jatkohaaveensa elossa voittamalla 77-72 (39-38). Madsen sinetöi ottelun loppulukemat ja oli muutenkin ottelun tähti 17 pisteen, kuuden levypallon, neljän syötön ja riiston tilastoilla.
– Tärkeä voitto ja opimme ensimmäisestä kohtaamisesta, jonka hävisimme Teneriffalla, Madsen totesi ottelun jälkeen Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Salin heitti yhden kolmen pisteen heiton sisään keräten viisi pistettä. Salin hilasi Mestarien liigan onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ennätyksen uudelle sataluvulle, sillä se oli hänen 200. onnistunut suoritus bonusviivan takaa Mestarien liigassa. Salinille kertyi tilastoihin myös kaksi syöttöä ja riisto.
– Kova tappio meille ja kaikki kunnia Riialle. Sen alun jälkeen, jonka aikana saimme heittoja sisään ja hieman yliotetta, he pelasivat kovaa ja pysyivät pelissään. He saivat pienen johdon emmekä vain pystyneet tulemaan takaisin. Teimme liikaa virheitä ja se maksoi meille pelin, Salin mietti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Tilanne lohkossa on kutkuttava ennen viimeistä ottelukierrosta. Teneriffa ja Cholet johtavat lohkoa kolmella voitolla ja kahdella tappiolla. Darüssafakalla ja VEF:llä on puolestaan kaksi voittoa.
Teneriffa ja Cholet ratkaisevat päätöskierroksella keskinäisessä ottelussa lohkovoiton ja VEF:n pitää voittaa vieraskentällä Darüssafaka noustakseen kakkospaikalle.
– Tällä hetkellä jatkoonpääsy on omissa käsissä. Se on se tärkein juttu, Madsen katsoi lähtökohtia päätöskierroksen otteluun.
Ottelutilastot
EuroCupissa Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo viettivät itsenäisyyspäivää Liettuassa BC Wolvesin vieraana ja hakivat selvän 110-79 (58-35)-voiton. Jantunen kirjautti ottelussa yhdeksän pistettä ja kolme levypalloa. Paris Basketball jatkaa lohkonsa piikkipaikalla.
Ottelutilastot
Euroliigassa Lassi Tuovin apuvalmentama Bologna nousi toisella puoliajalla makoisaan 80-75 (33-45)-voittoon Barcelonasta. Bologna on Real Madridin ja Barcelonan vanavedessä kolmantena.
Ottelutilastot
Slovenian liigassa Perttu Blomgrenin Domzale jatkoi voittoisasti kaataessaan Polzelan 78-66 (33-40). Blomgren ajoi joukkueensa asiaa 11 pisteellä, neljällä levypallolla ja syötöllä. Domzale jatkaa sarjan jaetulla kärkipaikalla.
Ottelutilastot
Italian Serie B:ssä Trey Niemen Lumezzane jäi San Vendemianon jyrän alle 49-80 (28-39). Niemi oli joukkueensa paras pistemies 13 pisteen saldolla ja tilastot täyttyivät myös neljällä levypallolla ja riistolla.
Ottelutilastot
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Korisliigassa hurja lukema täyteen