Kings sai tärkeän palasen 74 miljoonalla
NBA:n veteraanitähti DeMar DeRozan jatkaa uraansa Sacramento Kingsissa.
Sacramento on tehnyt vapaana agenttina olleen DeRozanin kanssa kolmevuotisen sopimuksen. DeRozan tienaa sopimuksestaan 74 miljoonaa dollaria.
DeRozanin pestiin liittyi myös NBA:n monimutkaisten sopimussääntöjen myötä pelaajasiirtoja. Harrison Barnes siirtyy Sacramentosta San Antonio Spursiin. Dominikaanisen tasavallan maajoukkuepelaaja Chris Duarte siirtyy puolestaan Sacramentosta Chicago Bullsiin.
Sekä laitahyökkääjänä että takamiehenä pelaava DeRozan, 34, on peräti kuudesti valittu NBA:n All Star-otteluun. Yhdysvaltojen maajoukkueessa hän oli voittamassa olympiakultaa Rio de Janeirossa 2016 sekä MM-kultaa Espanjan kisoissa 2014.
DeRozan ei kuitenkaan ole voittanut NBA:n mestaruutta. Hän pelasi Toronto Raptorsissa 2009-18, mutta Toronto ylsi mestaruuteen 2019, kun DeRozan oli siirtynyt San Antonio Spursiin, jossa hän pelasi 2018-21.
Viimeiset kolme kautta DeRozan on pelannut Chicago Bullsissa, joka ei ole menestynyt odotusten mukaisesti. Bullsin pelaajamateriaali on ollut liian kapealla pohjalla.
Sacramento Kingsia DeRozan vahvistaa tuntuvasti. De’Aaron Fox, Domantas Sabonis ja Keegan Murray saavat hänestä loistavaa täydennystä aloitusviisikkoon.
Sacramento eteni 2023 pudotuspeleihin ensi kertaa 17 vuoteen, mutta tipahti avauskierroksella. Viime keväänä pudotuspelipaikka jäi joukkueelta haaveeksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”